FORMULA 1 Formula ykkösten Alfa Romeo -talli vahvisti maanantaina tehneensä sopimuksen Valtteri Bottaksen kanssa. Bottas siirtyy Alfa Romeolle monivuotisella sopimuksella.
Bottas ajaa tämän kauden loppuun Mercedeksellä. Hänen sopimuksensa Alfa Romeon kanssa astuu voimaan 1. tammikuuta 2022.
Bottas, 32, aloitti Formula ykkösissä 2013 Williams-tallissa, jossa ajoi vuoteen 2016 saakka. Kun Nico Rosberg lopetti uransa yllättäen 2016 voitettuaan maailmanmestaruuden, siirtyi Bottas 2017 Mercedekselle.
Bottas on ajanut Mercedeksellä viiden kauden ajan, mutta ei ole pystynyt taistelemaan kuljettajien maailmanmestaruudesta. Hän on voittanut yhdeksän kilpailua ja auttanut Mercedeksen neljästi merkkimestariksi. Mercedes johtaa valmistajien MM-sarjaa tälläkin hetkellä.
Viime aikoina Bottaksessa on ollut nähtävissä turhautumisen merkkejä. Tänä vuonna hän ei ole voittanut yhtään kisaa.
Alfa Romeolla Bottas saa uralleen vielä uuden tilaisuuden, joskin hän putoaa huipputallista keskitason talliin. Ensi vuonna F1-säännöt muuttuvat, mutta Alfa Romeon, entisen Sauberin, resurssit tuskin riittävät voittaja-auton rakentamiseen.
Bottas ottaa Alfa Romeolla Kimi Räikkösen paikan. Viime viikolla Räikkönen vahvisti lopettavansa F1-uransa tämän kauden jälkeen.
Bottaksesta tulee Sauberin, nykyisen Alfa Romeon historian viides suomalaisajaja. Jyrki Järvilehto ajoi tallissa 1993, Mika Salo 2000 ja Kimi Räikkönen 2001 sekä 2019-2021.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Max Verstappen aiheutti hurmoksen – Valtteri Bottas hämmensi talliaan
Kommentoi Facebookissa