TERVEYS Suomessa selvitetään parhaillaan listerioosiryvästä, jossa on sairastunut kahdeksan henkilöä touko-kesäkuussa. THL on yhteydessä paikallisiin viranomaisiin, kun listeriakantojen tyypitystutkimuksessa todetaan potilaan kuuluvan MLST6-rypääseen.
Sairastuneiden keski-ikä on 77 vuotta ja he ovat eri puolilta Suomea. Tavallisimmin listerioosiin sairastuvat vanhukset, vastustuskyvyltään heikentyneet henkilöt ja raskaana olevat. Näille riskiryhmille jo pienetkin listeriapitoisuudet voivat aiheuttaa vakavan sairauden, kuten vaikean yleisinfektion tai aivokalvontulehduksen.
– On tärkeää noudattaa elintarvikkeen pakkausmerkintöjen mukaista säilytyslämpötilaa myös kauppamatkoilla ja reissussa. Suosittelen, että riskiryhmiin kuuluvat tutustuvat Ruokaviraston Tiesitkö tämän listeriasta -esitteeseen, josta löytyy tietoa listerioosista ja tartuntojen välttämisestä, kertoo THL:n epidemiologieläinlääkäri Ruska Rimhanen-Finne.
Listeriaa voi esiintyä kuumentamattomissa elintarvikkeissa kuten raa’assa kalassa ja lihassa, pastöroimattomassa maidossa, tuoreissa kasviksissa ja näistä valmistetuissa tuotteissa, mikäli valmistusprosessi ei tuhoa listeriaa. Myös kuumennetut tuotteet voivat saastua listerialla lämpökäsittelyn jälkeen.
Riskiryhmillä taudin itämisaika tartunnasta sairastumiseen voi olla pitkä, jopa useita viikkoja. Koska tyypitystulos saadaan viiveellä, THL pyytää paikallisia viranomaisia haastattelemaan kaikki uudet listerioositapaukset mahdollisimman huolellisesti ja pian THL:n tiedonkeruukaavaketta hyödyntäen.
Lisäksi THL pyytää terveydenhuollon viranomaisia selvittämään listerioosiin sairastuneelta tai hänen omaisiltaan riskielintarvikkeet, joita mahdollisesti on potilaan kotona. Potilaan suostumuksella terveystarkastaja voi ottaa elintarvikkeista näytteet listeriatutkimusta varten potilaan kotona.
Lue myös: Tulli löysi listeriaa tuontihedelmistä ja pakastevihanneksista – salmonellaa smoothie-sekoituksessa
Kommentoi Facebookissa