Nyt vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto jää sairauslomalle – syynä uupumus

Touko Aalto sanoo sulkevansa sosiaalisen median tilinsä eikä anna haastatteluja medialle.

Touko Aalto sanoo sulkevansa sosiaalisen median tilinsä eikä anna haastatteluja medialle. (Kuva AOP)

Touko Aalto on saanut viime aikoina selitellä niin omia kuin muidenkin aiheuttamia otsikoita.

SAIRAUSLOMA Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Touko Aalto jää 13.9.2018 alkaen lääkärin määräämälle sairauslomalle uupumuksesta johtuvien syiden vuoksi. Hän ilmoittaa myöhemmin paluusta töihin syysistuntokauden aikana.

Facebook-sivuillaan Touko Aalto kertoo syistä seuraavaa:

”Olen tänään ilmoittanut jääväni lääkärin määräyksestä sairauslomalle. Olen uupunut ja nyt ymmärtänyt, että jaksamiseni rajat ovat tulleet vastaan. Minusta on tärkeää, että työssä jaksamisesta ja vaativaa työtä tekevien uupumisesta puhutaan avoimesti. Kukaan meistä ei veny loputtomiin, vaikka kuinka yrittäisi. Kenenkään, ei myöskään poliitikon, pidä vaarantaa terveyttään työn takia.”

”Omalla kohdallani puhumisen aika ei kuitenkaan ole vielä. Siksi laitan nyt somen kiinni, enkä anna tässä vaiheessa haastatteluja medialle. Haluan keskittyä lepäämään, jotta voin luotsata joukkuettani kohti vaaleja täysillä akuilla. Nyt on aika opetella olemaan armollinen itseä kohtaan ja pitämään huolta omasta jaksamisesta.”

Aalto on saanut viime aikoina selitellä medialle niin vihreiden lainsäädäntösihteerin yritystä estää palautuslento, tukholmalaiselta homoklubilta jaettua miehen takapuolen läpsyttelykuvaa kuin puolueen laskevaa kannatustakin.

Vihreiden päivänpoliittista toimintaa ohjaa normaaliin tapaan Vihreä eduskuntaryhmä ja sen puheenjohtaja. Aallon sairausloman aikana puolueen puheenjohtajan tehtäviä hoitavat puolueen varapuheenjohtajat.

Keskustan puheenjohtaja pääministeri Juha Sipilä ilmoitti eilen olevansa kaksi päivää sairauslomalla.

Lue myös: Juha Sipilä jää sairauslomalle – pääministerin ohjelma peruttu kahden päivän osalta

Kommentoi Facebookissa