MATKAILU ”Tervetulua Karihin! Kun katsot mantereelle, näet Vattajan, Pohjois-Euroopan laajimman yhtenäisen rantahietikon. Jos taas kävelet saaren vastaiselle rannalle, näet aavan meren. siihen väliin jäävät Ohtakarin monimuotoinen luonto ja punaiset kalastajamökit.”
Näin komeasti tulija toivotetaan tervetulleeksi Kokkolan Lohtajalla sijaitsevalle Ohtakarin kalastajakylään.
Kalastus on aina ollut Lohtajalle tärkeä elinkeino. Sanottiinpa jopa, että täällä käyvät rinnan maan ja meren viljelys. Kalastajien elämässä on aina ollut myös selkeä rytmi. Kesä on pyyntiaikaa ja hiljaiset talvikuukaudet on enimmäkseen kudottu pyydyksiä ja valmistauduttu tulevaan kauteen.
Entisaikaan kalastajat asuivat saarella parhaat pyyntiajat. Ohtakarista lähdettiin pyyntimatkalle kalamataliin ja matkaa tehtiin seilipaatilla, soutaen tai seilaten. Näillä vesillä pyydettiin silahkaa, siikaa ja lohta. Ennen vanhaan kalastettiin vain verkoilla, mutta myöhemmin Ohtakarin kalastajat laajensivat elinkeinoaan rysäpyyntiin.
– Onhan tämä komea ja ainutlaatuinen paikka. On aina ollut ja on edelleeniin, vaikka vuonna 1972 rakennettu pengertie mantereelta saareen muuttikin elämänrytmiä, kalastajakylän alkuasukkaisiin itsensä luokitteleva Pekka taustoittaa.

Kalastajien päivät olivat pitkiä
Pekka muistelee aikoja ennen pengertietä.
– Kalastajakylällä on pitkä ja monimuotoinen historia. Minun muistini ulottuu 60-luvulle, jolloin kuljin isäni kanssa kalastamassa. Saareen tultiin aina veneellä. Matkaa mantereelta oli reilut kilometri ja aikaa meni noin puolikas tunti.
Pekan mukaan saari toimi kalastajien tukikohtana. Mökit olivat alkeellisia, mutta asuttavia.
– Nukkumaan ei juuri ehditty, sillä kalastajien päivät olivat pitkiä. Aikaisemmin lasketuille pyydyksille lähdettiin aina aamuyöstä ja palattiin takaisin, kun ehdittiin. Kaikki eivät palanneet koskaan, sillä meri otti aina omansa. Hukkuneille kalastajille on pystytetty saareen myös oma muistomerkkinsä, Pekka kertoo hiljaisena.
Vielä 1960-luvulla saaressa oleilivat kesäisin myös lampaat. Kalastajien käytössä oli myös yhteinen sauna sekä kaivo, josta saatiin saunaan myös vesi.
– Suolaista merivettä ei käytetty juuri muuhun kuin kahvinkeittoon, sillä merivesi ruostutti kiukaat, Pekka muistelee.

Sukupolvelta toiselle
Vaikka saareen on rakennettu pengertie, niin yhä edelleen Ohtakari on säilyttänyt asemansa kalastajien keskuudessa. Lähinnä siian- ja lohenpyyntipaikkana.
Ohtakarin karikot ovat kuitenkin osin jakokunnan ja osin yksityisten maanomistajien omistuksessa. Saaressa on yhteensä noin 90 mökkiä, joista neljä on vuokrattavissa ulkopuolisille.
– Mökkien suhteen pätevät Karin omat säännöt. Mökkien hallintaoikeus siirtyy aina seuraavalle sukupolvelle, joten niitä ei saa myydä ulkopuolisille. Ja myöskään uusia mökkejä ei saa enää tehdä. Lisäksi olemassa olevien kohdalla on selkeä sääntö. Yleisilme ja kokoluokka täytyy pitää kohtalaisen samana, mutta kuitenkiin sauna ja nukkumaparvi on lupa tehdä, saarella vaikuttava Pekka tietää kertoa.
Pengertien valmistumisen jälkeen kalastajakylä aukesi myös suurelle yleisölle ja tämän myötä saari toivotti tervetulleeksi myös turistit.
– Tällä voi tulla käymään ja jopa viipymään, sillä muutaman vuokramökin lisäksi jakokunnan omistamalla alueella on myös sähköttömiä matkailuajoneuvopaikkoja.
Pekan mukaan saari tarjoaa turisteille kattavan läpileikkauksen kalastajakylän historiasta.
– Luontopolku, näkötorni ja museo ovat osa tarjontaa, mutta parhaimman kosketuspinnan saaren elämään saa tunnelman ja tarinoiden kautta. Paikalla olevat saarelaiset kertovat mielellään elämästä silloin, kun saareen tultiin soutaen ja elanto otettiin merestä.
Lue myös: Maakalla valitsee itse asukkaansa – ”Kuri on kova, mutta ei kohtuuton”
Kommentoi Facebookissa