Oliver Helanderin kova vastaus Antti Ruuskaselle – kärkitulos uusiksi

Oliver Helander on tänäkin kesänä vahvassa vireessä

Oliver Helander on tänäkin kesänä vahvassa vireessä. (Kuva AOP)

Oliver Helander heitti juhannuspäivänä Kuortaneella keihään kotimaisen kärkituloksen 86,93.

YLEISURHEILU Kuortaneen juhannuskisoissa nähtiin tasokas keihäskisa. Magnus Kirt kohensi keihäänheiton Viron ennätystä jo toisen kerran kolmen päivän sisään heitettyään 90,61. Oliver Helander oli toinen Suomen kauden kärkituloksella 86,93.

Parhaan kaarensa Helander heitti kolmannella kierroksella.

– Tiesin, että sieltä tulee parempi heitto. Kaksi ensimmäistä olivat huonoja. Tuntui todella hyvältä saada tulos ulos. Nyt hain vähän jämäkkyyttä siihen heiton loppuun kahden ensimmäisen heiton jälkeen, Helander sanoi SUL:n tiedotteessa.

Helanderin kauden paras ennen Kuortaneen kilpailua oli Turussa Paavo Nurmen kisoissa heitetty 84,84. Jo sillä tuloksella Helander oli tämän kesän 22-vuotiaiden Euroopan tilaston kärjessä ja Suomen tilastossa toisena Antti Ruuskasen jälkeen. Kuortaneen voittokaarellaan 86,93 hän nousi maailmantilastossa kuudenneksi.

Heinäkuussa Helander tavoittelee mitalia Gävlessä käytävissä nuorten EM-kisoissa.

– Tavoite on ottaa mitali, Helander sanoi ja tarkensi myös, että tavoittelee kisan tilastoykkösenä kultamitalia.

Kuortaneella Helander ei kolmen kierroksen jälkeen enää heittänyt.

– Vähän tuntui vasemmassa kyljessä, mutta ei se ollut mitään vakavaa, Helander sanoi.

Suomalainen keihäskesä on alkanut lupaavasti. Antti Ruuskanen on heittänyt 85,15 ja rikkonut Helanderin tavoin Tokion 2020 olympiarajan.

Ensi lokakuussa järjestettävien Dohan MM-kisojen tulosraja on 83 metriä. Sen ovat ylittäneet Helander, Ruuskanen ja 83,40 heittänyt Toni Kuusela. Kuortaneella Kuusela jäi tulokseen 79,28, jolla oli kahdeksas.

Teksti Otto Palojärvi


Lue myös: Suomen ennätyksellä haamuraja rikki – Dohan MM-rajaan tulos ei riittänyt

Kommentoi Facebookissa