JÄÄKIEKKO Liigan runkosarjapalkinnot on jaettu Helsingissä. Päivän palkituin oli KooKoon Malte Strömwall. Pelicansin Oliwer Kaski valittiin kuitenkin Liigan runkosarjan parhaaksi pelaajaksi kaudella 2018–2019. Kaski oli Lasse Oksanen -palkinnon äänestyksessä selvä ykkönen ennen Strömwallia ja Kärppien Ville Leskistä.
”Lasse Oksanen -palkinnon saa pelaaja, joka merkittävimmällä tavalla, omalla taidollaan ja tahdollaan, on vaikuttanut joukkueensa menestykseen Liigan runkosarjassa. Palkinnon voittaja valitaan jääkiekkotoimittajien äänestyksellä.”
Oliwer Kaski keräsi äänestyksessä yhteensä 134 pistettä. Malte Strömwallin pistemäärä oli 80 ja Ville Leskisen 79. Kaski keräsi äänestyksessä eniten ykkösijoja, 28. Strömwallin nosti ykköseksi 13 ja Leskisen 12 toimittajaa.
Kaski on ensimmäinen Pelicans-pelaaja, joka voitti runkosarjan parhaan pelaajan tittelin. Puolustajista Lasse Oksanen -palkinnon on aikaisemmin voittanut vain kaudella 2006-2007 HIFK:ta edustanut Cory Murphy. Maalivahdeista eniten ääniä keräsi Kärppien Veini Vehviläinen, joka sijoittui neljänneksi. Vehviläisen nosti ykköstilalle 11 toimittajaa.
Äänestykseen osallistui kaikkiaan 78 toimittajaa, jokaiselta Liiga-paikkakunnalta vähintään kolme toimittajaa. Ääniä sai yhteensä 19 pelaajaa.
Veikkauksen Vedonlyönnin Kultainen kypärä -palkinnon, Aarne Honkavaara -palkinnon maalipörssin voittajana sekä Veli-Pekka Ketola -palkinnon pistepörssin voittajana sai Malte Strömwall. Hopealuistimen parhaana erikoistilannejoukkueena vei Kärpät, ja Matti Keinonen -palkinnon tehopörssin voittajana oululaisten Nicklas Lasu.
- Lähde Liiga
Lue myös: Jääkiekkoliigan neljännesfinaalit käynnistyvät – Eric Perrinin huikea ura päättyi
Kommentoi Facebookissa