JÄÄKIEKKO SM-liigassa pelattiin lauantaina vain kuusi ottelua. TPS:n ja Ässien ottelu jouduttiin siirtämään koronatartunnan takia.
Oulun Kärpät ei ollut edellisistä kolmesta ottelustaan voittanut yhtäkään varsinaisella peliajalla. Lauantaina joukkue sai ahdinkoonsa helpotusta voittamalla Lappeenrannassa SaiPan maalein 3-1.
Kautensa tahmeasti aloittaneelle SaiPalle ottelu oli pettymys monessakin mielessä. Kyse oli Ville Kohon juhlaottelusta. Hänen paitansa jäädytettiin ennen peliä.
Kärpät jatkaa sarjassa kolmantena. Eroa kärkijoukkue TPS:ään on neljä ja toisena olevaan KooKoohon kolme pistettä.
Tampereen Ilves voitti perjantaina paikallisottelussa Tapparan, mutta palasi arkeen lauantaina häviämällä HIFK:lle Helsingissä maalein 2-5. Sarjassa kuudentena oleva HIFK juhlisti ottelussa pelaajalegendaansa Lennart Petrelliä ja kiitti tätä voitolla.
Ilves jatkaa tappiostaan huolimatta sarjassa neljäntenä. Viidentenä oleva Pelicans nousi Ilveksen kanssa tasapisteisiin voitettuaan Vaasassa Sportin 3-1. Alkukauden yllättäjä Sport on pudonnut sarjassa seitsemänneksi.
Hallitseva mestari Lukko taisteli Jyväskylässä voiton JYPistä oltuaan parempi maalein 4-3. JYP oli johtanut 3-1, mutta Vili Saarijärven ja kahdesti osuneen Arttu Ilomäen maalit nostivat Lukon voittoon.
Lukko on sarjassa kahdeksantena. JYP on sijalla 13.
Olli Jokisen luotsaama Mikkelin Jukurit on kehnon jaksonsa jälkeen yltynyt voittoputkeen. Lauantaina Jukurit nappasi kolmannen perättäisen voittonsa kaatamalla Tapparan Tampereella 5-3.
Jukurit on sarjataulukossa nyt kymmenentenä. Yhdeksäntenä oleva Tappara on kaksi pistettä edellä.
Kauden ensimmäisen valmentajavaihdoksen tehnyt HPK otti lauantaina Hämeenlinnassa 3-1 -voiton KalPasta. HPK on sarjassa toiseksi viimeisenä kolme pistettä sarjajumboa Ässiä edellä.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa