Olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela Tokiossa – ”Meillä on Miran kanssa hyvät naurut”

Satu Mäkelä-Nummela on viimeisin suomalainen, joka on voittanut kultaa kesäolympiakisoissa.

Satu Mäkelä-Nummela on viimeisin suomalainen, joka on voittanut kultaa kesäolympiakisoissa. (Kuva AOP).

Satu Mäkelällä on Tokiossa hauskaa kämppäkaverinsa Mira Potkosen kanssa.

OLYMPIALAISET Suomen viimeisin kesäkisojen olympiavoittaja, Pekingissä 2008 kultaa ampunut Satu Mäkelä-Nummela, 50, on Tokiossa jo viidensissä olympialaisissaan. Iän karttuessa kilpaileminen on haastavampaa, mutta ampuminen on hauskaa ja motivaatiota löytyy yhä.

Jo olympiapaikan saavuttaminen trap-ammuntaan vaatii kovaa työtä.

– Eihän se ole itsestäänselvyys, että kisoissa ollaan. Vaatii töitä. Niin kauan kuin ammunta lähtee sydämestä. Reissuihin ei ole kiva lähteä, kun ikää tulee, mutta se polte on yhä. On vuosien ajan pysytty huipun hoodeilla ja montusta on noustu ylös, Mäkelä-Nummela sanoi Tokiossa sunnuntaina.

Näkö on iän karttuessa ampumaurheilussa yksi haastavista tekijöistä. Mäkelä-Nummela onkin tehnyt ampumasuorituksiinsa muutoksia.

– Refleksien täytyy pelittää. Opaskoiraa ei voi käyttää kuitenkaan. Motivaatio ja into täytyy olla mukana. Jokainen sivu on yhtä pitkä, jos ollaan tarkkoja tässä geometriassa. Katson lähdöt molemmilla silmillä ja sitten pitää osata laittaa aseen silmä kiinni. On tullut laukauksia, jossa silmä ei mene kiinni. Näkö on yksi, mikä vaikuttaa ja se muuttuu ja muovautuu iän myötä. Aiemmin olen pitänyt molemmat silmät auki, Mäkelä-Nummela paljasti.

Mutta koronan takia Mäkelä-Nummela on joutunut tekemään harjoitteluunsa muutoksia yllättävän vähän. Tosin perinteikäs joulukuun treenipaikka jäi nyt pois.

– Tavallaan mun perinteinen treenipaikka on ollut joulukuussa Kanarian saaret, mutta nyt ne jäivät käymättä. Aloitettiin tammikuussa manner-Espanjasta. Oli lyhyempi lentomatka, hän kertoi.

Tokiossa harjoitteluun tuli pieni ongelma, mutta kokonaisuutena Mäkelä-Nummela on ollut harjoitteluunsa kisapaikalla tyytyväinen. Kuumuuskaan ei haittaa.

– Yksi rata meni rikki. Oli satanut reilusti ja elektroniikan kanssa oli heillä ongelmia, joten eilen peruttiin toinen harjoitussarja. Mutta päivät on olleet samanlaisia. Tekemättä mitään saa hien otsalohkosta tekemättä mitään. Mutta viilentävä niskaliivi on mukava laittaa päälle.

Tokioon on luvattu rankkasateita. Säätilaa Mäkelä-Nummela ei ole sen kummemmin ajatellut.

– En mä ole meteorologi. En osaa tohon sanoa mitään. Ihan sama, sataa tai ei, niin taivas on kattona.

Olympiakisat tuovat ampujille ylimääräisiä paineita. Mäkelä-Nummelan mukaan virheitä on myös varaa tehdä aiempia kisoja enemmän, koska ennen finaalia ammutaan nykyään viisi kierrosta.

– Kilpailu tulee olemaan varmasti tiukka. Tulostaso saattaa laskea, kun on viiden ympyrän kisat, mutta kovalla tuloksella finaaliin mennään. Olen heittänyt kahdeksan voittajaehdokasta. Kenellä palapelin palat loksahtavat. Nyt on viisi eikä kolme sarjaa. Kökköisemmän sarjan viisi sarjaa antaa anteeksi. Ei ole varaa tussutella kuitenkaan, hän sanoi.

– Täytyy olla positiivinen fiilis. Paskoilla fiiliksillä jos lähtee, ei saavuta hyvää tulosta, Mäkelä-Nummela jatkoi.

Tunnelma ainakin vaikuttaa rennolta. Mäkelä-Nummelan kämppäkaverina on nyrkkeilijä Mira Potkonen ja juttu parivaljakolla luistaa hienosti. Huumoria riittää.

Mäkelä-Nummela tunnetaan iskelmämusiikin ystävänä. Spotifysta hän hakee latausta vanhemmalla suomalaisella musiikilla.

Tapani Kansa soi viimeksi. Äidin pikku poika menee ulkomaille. 70-lukua on mukana. Me ollaan kämppiksinä Miran kanssa ja meillä on hyvät laulut ja naurut.

Trap-ammunnan ensimmäiset kierrokset ammutaan Tokiossa ensi keskiviikkona.

Teksti Otto Palojärvi, Tokio

Lue myös: Mitalisade ei odota suomalaisia Tokiossa – kisaturistipilkka silti kohtuutonta

Kommentoi Facebookissa