UINTI Tokion olympiakisoissa 200 metrin rintauinnissa pronssia voittanut Matti Mattson on valittu Suomen vuoden 2021 parhaaksi urheilijaksi. Valinnasta vastasivat suomalaiset urheilutoimittajat.
Mattsson sai 2104 ääntä. Toiseksi äänestyksessä sijoittunut Tokiossa olympiapronssia nyrkkeillyt Mira Potkonen sai 1157 ääntä. Kolmanneksi äänestyksessä sijoittunut golfari Matilda Castren sai 1026 ääntä.
Mattsson on historian kolmas Suomen vuoden urheilijaksi valittu uimari. Aiemmin uimareista vastaavan kunnianosoituksen ovat saaneet Jani Sievinen 1994 ja Hanna-Maria Seppälä 2003.
Vuoden valmentajaksi urheilutoimittajat äänestivät Tuomas Sammelvuon. Hän valmensi Venäjän miesten maajoukkueen Tokiossa olympiahopealle.
Vuoden joukkueeksi valittiin miesten jääkiekkomaajoukkue. Viime kevään MM-kisoissa Leijonat saavutti MM-hopeaa. Leijonat ei hävinnyt MM-turnauksessa yhtään ottelua varsinaisella peliajalla.
Yleisö sai äänestää vuoden sykähdyttävimmän urheiluhetken. Se oli Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen dramaattinen EM-kisaottelu Tanskaa vastaan.
Suomi pelasi Kööpenhaminassa historiansa ensimmäisen miesten EM-kisaottelunsa ja voitti Tanskan 1-0. Tosin ottelun lopputulos jäi Tanskan tähtipelaajan Christian Eriksenin vakavan sairauskohtauksen varjoon. Eriksen selvisi hengissä nopean ensiavun ansiosta.
Suomen fanit saivat ottelun jälkeen suurta kiitosta huudettuaan Eriksenin nimeä.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Suomen olympiahiihtäjät valittu – kokenut Riitta-Liisa Roponen jäi rannalle
Kommentoi Facebookissa