SOTE Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta. RKP:n kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi teki valiokunnassa muutosesityksen, että Vaasan keskussairaala saisi laajan päivystyksen.
Rehn-Kivi on erittäin pettynyt, että hallituspuolueiden kansanedustajat eivät äänestäneet Vaasan keskussairaalan täyden ympärivuorokautisen päivystyksen puolesta. Äänestystulos oli 9–7. Valiokunnassa istuva keskustan Pekka Puska oli aluksi sairaalan kannalla, mutta palasi hallituksen ruotuun. Koko oppositio tuki Rehn-Kiven ehdotusta.
– Olisin toivonut, että järki olisi voittanut Vaasan keskussairaalan päivystyksen osalta. Valitettavasti hallituspuolueiden edustajat jyräsivät muutosesitykseni, sanoo Rehn-Kivi.
Rehn-Kiven mukaan moni asia puhuu Vaasan keskussairaalaan laajan ympärivuorokautisen päivystyksen puolesta. Pohjanmaa tarvitsee ja ansaitsee oman laajan ympärivuorokautisen päivystyksen sairaalan.
– On selvää, että Vaasan keskussairaalalla on parhaat edellytykset tarjota hoitoa ja hoivaa sekä suomeksi että ruotsiksi. Tutkimusten mukaan keskussairaala tarjoaa erittäin korkealaatuista sairaanhoitoa. Täyden ympärivuorokautisen päivystyksen antaminen Vaasan keskussairaalalle ei myöskään merkittävästi nostaisi kustannuksia verrattuna hallituksen malliin, jossa laajan päivystyksen sairaaloita on 12.
Myös RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on tyrmistynyt siitä, että hallituspuolueet äänestivät Vaasan keskussairaalan laajaa ympärivuorokautista päivystystä vastaan. Henrikssonin mukaan vaikuttaa selvältä, että pohjanmaalaisten potilaiden oikeudet eivät ole tärkeitä hallitukselle.
– Hallituspuolueiden tulisi hävetä. Päätös Vaasan keskussairaalasta tehtiin, vaikka samanaikaisesti Euroopan neuvosto moittii Suomea siitä, että ruotsinkielisten potilaiden oikeudet eivät toteudu käytännössä. Potilaan oikeus saada sairaanhoitoa yhdenvertaisesti niin ruotsiksi kuin suomeksi ei ilmeisesti ole tärkeä hallitukselle. Se on häpeällistä, sanoo Anna-Maja Henriksson.
Omasta sairaalasta onkin tulossa kuuma kysymys tulevissa eduskuntavaaleissa.
– Tämä on merkki hyvin raa’asta hallituksen valtapolitiikasta. Tämä on osoitus siitä, että keskusta, kokoomus ja siniset viis veisaavat Pohjanmaasta. Me RKP:ssä tulemme tekemään kaikkemme, jotta Vaasan keskussairaala saa laajan ympärivuorokautisen päivystyksen seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.
Lue myös: RKP:n Anna-Maja Henriksson sai sairauskohtauksen – sote-syrjityt sairaalat vastasivat hoidosta
Kommentoi Facebookissa