KALASTUS Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö kertoo, että onkikansan kohokohta SM-onki järjestettiin sunnuntaina Kimolan kanavalla. Viimeksi kanavalla kilpailtiin samoissa merkeissä vuonna 2016 ja vesistö on selkeästi onkijoiden suosiossa. Tapahtumaan ilmoittautui mukaan jopa 460 kilpailijaa.
Kimolan kanava sopii hyvin kilpailunäyttämöksi, sillä tilaa löytyy runsain mitoin ja kanavan penkereet soveltuvat mainiosti onkimiseen. Kalaakin löytyy; pinnassa liplattelevasta salakasta lähtien aina pohjamutia penkovaan lahnaan saakka. Myös selkeitä bonuskaloja löytyy, kuten kuhia, kookkaita ahvenia ja haukia.
Kilpailuaamun kova tuuli toi ennustetun kuurosateen ja kilpailijat joutuivat kaivamaan sadesuojat esiin. Kylmähkö ja märkä keli ei kuitenkaan vannoutuneita onkijoita estänyt, vaan mieli pysyi virkeänä ja taistelu kirkkaimmista mitaleista jatkui viimeiselle sekunnille asti.
Suurimman saaliin onnistui tällä kertaa jallittamaan naisveteraanisarjassa kilpaillut ja Kalahuoveja edustanut Sinikka Mäkinen. Hänen saalispussinsa painoi reilut puolitoista kiloa, tarkemmin 1,579 kiloa. Naisten sarjan voitti viime vuoden tapaan Lakeuden Urheilukalastajia edustanut Heidi Pernu 1,261 kilon saaliilla.
Miesten sarjan kultamitali meni Padasjoen Kalakerhon Jukka Helvilälle reilun kilon kalansaaliilla ja miesveteraaneissa kullan arvoisesti onki Erkki Kotiranta Haminan Kalaveikoista hieman suuremmalla, 1,185 kiloa painaneella saaliilla.
Alle 12-vuotiaiden sarjavoitto meni Elias Oikaraiselle Viitasaaren Kalakavereista, tulos oli 0,628 kiloa. Alle 15-vuotiaiden sarjan kultamitalin nappasi Elmo Kiiski Lahden Seudun Nuorista Pyytäjistä, voittoon riitti parinsadan gramman kalansaalis. Alle 19-vuotiaiden sarjan voitti Savonlinnan Urheilukalastajia edustanut Eeli Turunen, jonka saalis painoi 0,467 kiloa.
- Lisää kilpailutuloksia löydät tästä.
Lue myös: Kalan syöminen on hyödyllistä terveydelle mutta myös ympäristölle – katso herkulliset reseptit
Kommentoi Facebookissa