PETOKANNAT Lapin yliopiston Arktisen keskuksen, Luonnonvarakeskuksen, Suomen riistakeskuksen ja Metsähallituksen Luontopalvelujen tutkimuksessa selvitettiin Suomen petopolitiikan toteutumista poronhoitoalueella sekä luonnonsuojelun että porotalouden näkökulmista. Tutkimuksessa pohdittiin myös niitä keinoja, jotka tekisivät kestävän porotalouden ja elinvoimaisten petokantojen rinnakkaiselon mahdolliseksi.
Tutkimuksen mukaan petokantojen tila on parantunut Pohjois-Suomessa verrattuna 1990-luvun ja sitä aiempaan tilanteeseen. Myös Venäjän ja Skandinavian petokantojen yhteys on parantunut. Maasuurpetojen – karhu, susi, ahma ja ilves – ja maakotkien kantojen elpyminen ja petojen elinalueiden levittäytyminen ovat kuitenkin lisänneet porovahinkoja ja vaikuttaneet monin tavoin poronhoitoon.
– Porotaloudella on merkittävää sosio-kulttuurista ja aluetaloudellista arvoa, ja porolla on oma paikkansa pohjoisissa ekosysteemeissä. Kasvavat petojen aiheuttamat porovahingot vaarantavat tietyillä alueilla kuitenkin elinkeinon kestävyyden, toteaa Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkija Sirpa Rasmus.
Tutkijoiden mukaan monet Suomessa tehdyt, nykymuotoisen porotalouden ja petokantojen rinnakkaiseloon tähtäävät ratkaisut on tehty erityisesti poroelinkeinon turvaamista ajatellen. Ne eivät siten ole tukeneet kovin vahvasti petokantojen suojelua. Toisaalta myös petokantojen elinvoimaisuudesta on edelleen syytä huolehtia. Suomen poronhoitoalueen merkitys petolajien elinympäristönä ja susien läpikulkureittinä on kiistaton.
Virallisille petokanta-arvioille ei aina löydy luottamusta eikä petojen suojelulle hyväksyntää siellä, missä poroelinkeino jakaa maiseman petojen kanssa. Suomen riistakeskuksen erikoissuunnittelijan Harri Norbergin mielestä tulee pohtia, miten paikallisia asukkaita ja ammatinharjoittajia saataisiin motivoitua havaintojen välittämiseen ja siten osallistumaan petokantojen arviointiin.
Käytännössä ratkaisut rinnakkaiselon edistämiseksi eivät ole riittävästi tukeneet myöskään porotaloutta.
– Porotalouden taloudellisesta kestävyydestä ja poronhoitajien hyvinvoinnista on tingitty etenkin poronhoitoalueen kaakkoisosassa ja joissakin pohjoisissa paliskunnissa. Nykyiset keinot eivät ole riittäviä, mikäli aidosti tavoitellaan elinvoimaisia petokantoja siellä missä porotaloutta harjoitetaan, Rasmus toteaa.
– Kannattavaa poronhoitoa ja petokantojen elinvoimaisuutta on usein pidetty lähes mahdottomina sovittaa yhteen. Petokantojen vahvistuminen ja esiintymiskuvan muutokset ovat luoneet esimerkiksi 1990-lukuun verrattuna parempia edellytyksiä Suomen ja Skandinavian petokantojen yhteyksille, mutta samaan aikaan petovahinkojen määrä on moninkertaistunut, toteaa Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola.
Tutkijoiden mukaan Suomessa olisi tarve kiihkottomalle arvokeskustelulle petojen toivotusta roolista Suomen poronhoitoalueen ekosysteemeissä. Sekä luontoarvot että paikallisten ihmisten ja elinkeinojen tarpeet pitäisi hyväksyä. Tutkijoiden mukaan poronhoidossa tarvitaan uusia pärjäämiskeinoja. On mahdollista, että petokannoissa tapahtuvat muutokset johtavat poronhoidon luonteen oleellisiin muutoksiin alueellisesti. Tällaisen muutoksen sosiaalinen hyväksyttävyys tulisi arvioida nimenomaan poroelinkeinon sisällä.
Tutkimus Mission impossible? Pursuing the co-existence of viable predator populations and sustainable reindeer husbandry in Finland on julkaistu lehdessä Journal of Rural Studies. Kirjoittajina olivat Lapin yliopiston Arktisen keskuksen Sirpa Rasmus ja Minna Turunen, Luonnonvarakeskuksen Ilpo Kojola ja Jouko Kumpula, Suomen riistakeskuksen Harri Norberg sekä Metsähallituksen Luontopalvelujen Tuomo Ollila.
Lue myös: Suurpetoja pelätään aiempaa enemmän – sutta pelottavampia ovat kuitenkin karhu ja punkki
Kommentoi Facebookissa