Pakettiauto hurjasteli ylinopeutta ja teki vaarallisia ohituksia – kuljettaja pakeni kolarin jälkeen metsään

Poliisin partio sai jäljestettyä kuljettajan metsästä ja hänet otettiin kiinni.

Poliisin partio sai jäljestettyä kuljettajan metsästä ja hänet otettiin kiinni. (Kuvituskuva AOP)

Poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja punaisen pakettiauton liikkeistä ennen onnettomuutta.

LIIKENNETURVALLISUUS Itä-Uudenmaan poliisilaitos kertoo, kuinka Nurmijärvellä Lopentiellä tapahtui lauantaina 25.9. noin klo 12 pakettiauton ja henkilöauton välinen liikenneonnettomuus, jossa kolarin toinen osapuoli, pakettiauton kuljettaja, pakeni tapahtumapaikalta metsään.

Peräänajetussa henkilöautossa olleet kaksi henkilöä loukkaantuivat ja heidät kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi.

– Silminnäkijöiden mukaan epäilty pakettiauton kuljettaja oli ennen peräänajoa ajanut huomattavaa ylinopeutta ja tehnyt vaarallisia ohituksia. Kaipaamme edelleen silminnäkijähavaintoja punaisen Mercedes Benz Vito -merkkisen pakettiauton liikkeistä liikenteessä onnettomuutta edeltävänä ajankohtana. rikoskomisario Markku Lylykangas kertoo.

Lylynkangas toteaa, kuinka poliisin partio sai jäljestettyä kuljettajan metsästä ja hänet otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä luvattomaan käyttöön.

Vihjeet tapahtuneesta pyydetään toimittamaan poliisin osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi.

Lue myös: Auto syöksyi tieltä suurella nopeudella ja törmäsi puuhun – toinen autossa olleista miehistä menehtyi välittömästi

Kommentoi Facebookissa