Pakettiauto törmäsi taksin perään – taksin matkustajana ollut vanha mies menehtyi sairaalassa

Taksi oli kuljettanut matkustajansa sairaalaan tarkistuttamaan vammojaan.

Taksi oli kuljettanut matkustajansa sairaalaan tarkistuttamaan vammojaan. (Kuvituskuva Anne Anttila)

Liikenneonnettomuus Helsingin Vesalassa vaati yhden kuolonuhrin.

ONNETTOMUUS Helsingin Vesalassa tapahtui lauantaina 18.7.2020 noin kello 9.45 pakettiauton ja henkilöauton kolari. Henkilöauto oli taksi, jonka kyydissä oli asiakas.

Autot ajoivat Rapolantietä Kontulankaaren suuntaan. Taksi oli aikeissa kääntyä Vesalantielle, kun pakettiauto törmäsi sen perään.

– Taksi kuljetti matkustajansa sairaalaan tarkistuttamaan vammojaan. Poliisi sai myöhemmin samana iltana tiedon, että taksin matkustaja, 1930-luvulla syntynyt mies, oli kuollut. Kuolinsyy selvitetään osana esitutkintaa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Korhonen Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisilla ei ole tämänhetkisten tietojen perusteella syytä epäillä, että kumpikaan kuljettaja olisi ollut päihtynyt onnettomuushetkellä.

– Tapaus on tuore ja tutkinta kesken, eikä poliisi sen vuoksi kommentoi tapahtumankulkua yksityiskohtaisemmin tai mahdollisia rikosnimikkeitä, Korhonen perustelee.

Kummankin auton kuljettajat ovat poliisin tiedossa, ja heitä kuullaan esitutkinnassa.

Lue myös: Tunnuksettoman taksin kuljettaja ja asiakas tappelivat – verinen ja puukotettu matkustaja poistui autosta

Kommentoi Facebookissa