LAITON MAAHANTULO Suomessa asuvan Pakistanin kansalaisen epäillään syyllistyneen useisiin rikoksiin järjestämällä väärin perustein anottuja viisumeita sekä vääriä Suomen oleskelulupakortteja Pakistanin kansalaisille.
Tutkinta käynnistyi keväällä 2021, kun Pakistanin kansalainen oli yhteydessä Suomen suurlähetystöön Kuala Lumpurissa ja tiedusteli oleskeluluvan viipymistä. Henkilö oli saanut rikoksesta epäillyltä tiedon, että Maahanmuuttovirasto laskuttaa luvasta 6000 euroa ja hän oli hyväuskoisena lähettänyt rahaa Suomessa asuvalle miehelle, joka oli luvannut auttaa lupajärjestelyissä.
Lähetystössä hän esitti rikoksesta epäillyltä saamaansa Maahanmuuttoviraston päätösasiakirjaa muistuttavan asiakirjan ja valokuvan omilla tiedoilla olevasta oleskelulupakortista. Esitettyjen asiakirjojen perusteella hänelle olisi myönnetty oleskelulupa Suomeen.
Länsi-Suomen merivartioston rikostorjuntayksikkö aloitti tapahtuneesta esitutkinnan. Rikoksesta epäillyn matkapuhelimeen suoritetussa päätelaitetutkinnassa selvisi, että kyseessä on laajempi rikoskokonaisuus, joka oli alkanut jo vuonna 2016.
Epäilty oli tuolloin yhdessä kolmen muun henkilön kanssa järjestänyt väärin perustein viisumit Puolaan 10–12 henkilölle uskonnollista tapahtumaa varten. Tapahtumaan osallistuneiden todellinen matkan tarkoitus oli jäädä Eurooppaan ja seitsemän henkilöä seurueesta haki turvapaikkaa Suomesta.
Vuonna 2019 epäilty oli yrittänyt järjestää väärin perustein viisumeita Pakistanin kansalaisille. Teot kohdistuivat kolmeen perheeseen, joiden oli kuulustelujen perusteella ollut tarkoitus saapua Suomeen pysyvästi. Perheet ovat maksaneet viisumikutsuista epäillylle yhteensä 11 851 euroa. Samaan rikoskokonaisuuteen liittyen epäilty väärensi omia tiliotteitaan edistääkseen viisumien saantia.
Vuonna 2020 epäilty oli väärennyttänyt 12 Pakistanin kansalaiselle väärät Suomen oleskeluluvat ja osalle myös Maahanmuuttoviraston päätöksen oleskelulupa-asiassa. Väärennetyistä oleskeluluvista epäilty oli ottanut noin 6000 euron maksun.
Pääepäiltynä olevan pakistanilaisen epäillään syyllistyneen muun muassa törkeään laittoman maahantulon järjestämiseen, törkeään petokseen ja törkeään väärennykseen vuosien 2016–2020 välisenä aikana. Esitutkinnan perusteella hänen epäillään saaneen petosrikoksillaan rikoshyötynä yli 50 000 euroa.
Rikoskokonaisuudessa on epäiltynä neljä henkilöä, joista kolme on tavoitettu esitutkinnan aikana. Esitutkinta on valmistunut ja rikoskokonaisuus siirtyy syyteharkintaan Länsi-Suomen syyttäjäalueelle.
Kommentoi Facebookissa