TERVEYS Tänään on uutisoitu Satakunnan keskussairaalassa tuberkuloosiin kuolleesta miehestä. Suomessa pitkään työskennellyt ulkomaalaistaustainen mies oli saapunut sairaalaan 21.9.2017, ja hän menehtyi neljä päivää myöhemmin keuhkojen ja kurkunpään tuberkuloosiin.
Miehen työpaikalla ja sairaalassa on alettu tutkia altistuneita mahdollisen tartunnan takia. Satakunnan sairaanhoitopiirin ilmoituksen mukaan ”henkilö hakeutui hoitoon myöhään eikä häntä enää voitu hoidolla parantaa”. Päivän Lehden artikkelin asiasta löydät tästä.
Nyt on kuitenkin paljastunut, että miehen Suomessa asuvan vaimon mukaan mies oli sairastunut jo helmikuussa 2017 ja hän oli hakeutunut sen jälkeen hoitoon esimerkiksi terveyskeskukseen. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
Miehen epäiltiin sairastavan kurkunpään syöpää ja keuhkokuvaa ei otettu puoleen vuoteen. Sellainen otettiin vasta syyskuussa sairaalassa. Satakunnan sairaanhoitopiirin infektiotautien ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä myöntää, että diagnoosi viivästyi.
– Keuhkokuva kuuluu perustutkimuksiin, kun hoidettava tulee riskialueelta. Tällainen ohje on ollut aina voimassa, mutta valitettavasti keuhkokuvaa ei ollut otettu, kun tuberkuloosin mahdollisuus unohtui, hän kommentoi Ylelle.
Raija Uusitalo-Seppälä ei tiedä, aikovatko miehen omaiset ryhtyä toimenpiteisiin mahdollisen hoitovirheen johdosta.
Suomessa todettiin viime vuonna 236 tuberkuloositapausta. Vuonna 2016 Satakunnassa todettiin 10 tuberkuloositapausta, joista kuusi sairasti keuhkotuberkuloosia.
Kommentoi Facebookissa