Palkansaajia rokotetaan veroluonteisilla maksuilla – miksi ay-liike kurjistaa omia jäseniään?

Vieraileva kolumnistimme toteaa, että jos istuva hallitus ay-taustaisen pääministerinsä johdolla jatkaa palkansaajien kurjistamislinjaa, demareiden kannatuksen pohja ei ole vielä lähelläkään.

Vieraileva kolumnistimme toteaa, että jos istuva hallitus ay-taustaisen pääministerinsä johdolla jatkaa palkansaajien kurjistamislinjaa, demareiden kannatuksen pohja ei ole vielä lähelläkään. (Kuva Hanne Salonen/ Eduskunta)

Kolumnistimme huomauttaa, että työehtosopimusneuvotteluissa puhutaan vain palkankorotuksista, mutta nousevista veroluonteisista maksuista vaietaan.

KOLUMNI Keskituloisten palkansaajien veroprosentti nousee ensi vuonna 0,4 prosenttiyksikköä, vaikka hallitus keventää ansiotuloverotusta 200 miljoonalla eurolla. Näin laskee Veronmaksajain keskusliitto.

Palkansaajien ostovoiman putoaminen johtuu paljolti Sipilän hallituksen ja työmarkkinoiden junailemasta kiky-sopimuksesta. Sopimus kevensi yritysten osuutta sosiaalivakuutusmaksuista arviolta 1,2 miljardia vuodessa, ja palkansaajien osuus maksuista vastaavasti kasvoi.

Palkansaajien sosiaalivakuutusmaksuihin kuuluvat sairausvakuutusmaksu, työttömyysvakuutusmaksu ja työeläkemaksu, jotka ovat niin sanottuja veroluonteisia maksuja, ja jotka menevät suoraan palkasta. Tilastot paljastavat, miten palkansaajien käteen jääviä tuloja on pienennetty työntekijäjärjestöjen yhteisillä sopimuksilla ja hallitusten toimilla. Miksi ay-liike on rokottanut omia jäseniään ja miksi eriväriset hallitukset ovat suostuneet yrittäjämaksujen keventämiseen?

Vuonna 2012 kaikki työnantajat maksoivat sairausvakuutusmaksua 2,12 prosenttia palkasta ja tänä vuonna enää 0,77 prosenttia. Työttömyysvakuutusmaksut ovat pudonneet samalla ajanjaksolla 0,8 prosentista 0,5 prosenttiin ja työeläkemaksut ovat pysyneet ennallaan. Kyseisellä ajanjaksolla palkansaajien työttömyysvakuutusmaksu on noussut 0,6 prosentista 1,5 prosenttiin ja työeläkemaksu 5,15 prosentista 6,75 prosenttiin. Yli 53-vuotiaiden eläkemaksu on noussut huimasti 6,5 prosentista peräti 8,25 prosenttiin.

Yritysten kilpailukykyä on parannettu palkansaajien tilipussia keventämällä. Ja taas työnantajapuolella veisataan vallassa olevaa talousliturgiaa, yritysten kilpailukykyä on parannettava jatkossakin. Yritysten kilpailukyky ei tunnu parantuvan millään toimilla.

Sama palkansaajien ostovoiman heikentäminen jatkuu myös ensi vuonna. Sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu nousee 0,68 prosenttiyksikköä ja työeläkemaksu nousee keskimäärin 0,4 prosenttiyksikköä ja työttömyysvakuutusmaksu 0,25 prosenttiyksikköä. Miksi palkansaajien työttömyysvakuutusmaksut ovat jatkuvasti nousseet, vaikka työttömyys on laskenut?

Sipilän hallitus kiky-sopimuksineen ja tätä edeltävät hallitukset ovat tietoisella politiikalla siirtäneet työnantajien veroluonteisia maksuja miljardeilla palkansaajien maksettaviksi, kaikessa hiljaisuudessa. Ja ammattiyhdistysliike on hyväksynyt jäsenistönsä rokottamisen. Nytkin työehtosopimusneuvotteluissa puhutaan vain palkankorotuksista, mutta nousevista veroluonteisista maksuista vaietaan visusti. Sama mykkä linja ulottuu Rinteen hallitukseen, joka ei ymmärrä, etteivät verokevennykset palkansaajamaksujen kompensoijana hyödytä pienituloisia palkansaajia.

Jos istuva hallitus ay-taustaisen pääministerinsä johdolla jatkaa palkansaajien kurjistamislinjaa, niin demareiden kannatuksen pohja ei ole vielä lähelläkään.

Seppo Konttinen

Valtiotieteiden maisteri Seppo Konttinen oli Yleisradion taloustoimittaja vuosina 1974–2010. Hän on tunnettu kriittisistä artikkeleistaan ja syvällisestä perehtymisestä taustatietoihin.

Seppo Konttinen on kirjoittanut teokset Salainen pankkituki, Kansallisomaisuuden ryöstö, Suomalainen ruokalasku, Suora lähetys. Tosiasiaa Yleisradiosta, Lakien synty sekä Kallis ruokakassi. Hänen kolumnejaan voi lukea myös Valtiomahti-blogissa.

Lue myös: Ay-liike on riistänyt jäseniltään, vuokralaisiltaan ja veronmaksajilta satoja miljoonia

Kommentoi Facebookissa