HUIJAUSSIVUSTOT Valtaosa Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:n Pankkilautakunnan käsittelyyn tänä ja viime vuonna tulleista tapauksista on liittynyt kortti- ja pankkitunnustietojen urkintaan verkossa.
Tämän vuoden aikana on annettu lähes 20 ratkaisusuositusta phishing-tapauksissa, joissa asiakkaat ovat erehtyneet asioimaan pankkien verkkosivuilta näyttävillä huijaussivuilla. Myös Microsoftin nimissä tehdyistä huijauksista on annettu useita ratkaisuja. Ratkaisusuosituksia on annettu sekä asiakkaan että pankin eduksi tapauksesta riippuen.
– Tapauksissa asiakas on kiistatta rikoksen uhri, mutta asiakkaan ja pankin välisen vastuunjaon kannalta ratkaisevaa on, kuinka huolellisesti asiakas on itse menetellyt ja onko hänen huolimattomuutensa kortti- tai pankkitunnustietojensa säilyttämisen tai käyttämisen suhteen käytännössä mahdollistanut tapahtuneen. Mikäli asiakkaan katsotaan menetelleen törkeän huolimattomasti, jää myös vahinko hänen kannettavakseen, FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan jaostopäällikkö Tuomas Hidén sanoo.
FINE:ssä käsitellyissä tietojen urkintatapauksissa ei ole olemassa yhtä tyyppitapausta. Rikolliset ovat saaneet tietoonsa asiakkaan henkilökohtaisia tunnistautumis- ja korttitietoja esimerkiksi johdattelemalla uhreja pankin nimissä lähetetyillä sähköposteilla huijaussivustoille, joilla asiakas on luullut asioivansa pankkinsa kanssa. Asiakkaita on päätynyt huijaussivuille myös hakukoneiden käyttämisen seurauksena.
Microsoftin teknisen tuen nimissä tehdyissä huijauksissa asiakkaille on soitettu varoittaen esimerkiksi asiakkaan tietokoneeseen kohdistuneesta tietoturvauhasta ja asiakkaan kortti- ja pankkitunnustietoja on onnistuttu käyttämään oikeudetta osin asiakkaan luovuttamien etäyhteyksien avulla.
– Tuntuu, että olemme jatkuvassa kilpajuoksussa huijareiden kanssa. Rikollisten tekniset taidot kehittyvät nopeasti ja sitä myötä myös huijausten uskottavuus. Kohteeksi ovat joutuneet kaikenikäiset asiakkaat, myös hyviä taitoja omaavat digiosaajat. Asiakkaat ovat menettäneet suuriakin rahasummia, Hidén sanoo.
Pankkien kortti- ja pankkitunnusehdoissa määritellään, miten korttia ja tunnuksia tulisi säilyttää ja käyttää, ja näitä huolellisvelvoitteita kortin- ja tunnustenhaltijan olisi noudatettava. Pankin ehtojen ja ohjeiden lisäksi asiakkaiden on hyvä huomioida pankkien ajankohtaiset varoitukset liikkeellä olevista huijauksista.
– Tekstiviestin, sähköpostin tai Google-haun kautta ei verkkopankkiin tule koskaan kirjautua. Pankin verkkosivujen osoite pitäisi itse kirjoittaa selaimeen. Tärkeää on myös muistaa, että pankit, poliisi tai mikään muukaan taho ei koskaan pyydä pankkitunnuksia puhelimitse, sähköpostitse tai tekstiviestillä. Tunnukset ovat henkilökohtaiset eikä niitä saa antaa kenellekään, ei edes läheisille, Hidén painottaa.
FINE:n toiminta perustuu Finanssivalvonnan, Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja Finanssiala ry:n väliseen sopimukseen. Pankkilautakunta on päätöksenteossaan riippumaton, tuomioistuimelle vaihtoehtoinen riidanratkaisuelin. Pankkilautakunnan antamat ratkaisusuositukset ovat suositusluonteisia. Palvelu on asiakkaille myös maksutonta. FINE julkaisee ratkaisusuosituksia verkkosivuillaan.
Lue myös: Finanssiala varoittaa – älä mene verkkopankkiin Googlella tai muilla hakukoneilla
Kommentoi Facebookissa