Pankkitilejä tyhjennettiin jopa karaokebaarissa – tuomitut kahmivat toisten tileiltä 136 000 euroa

Pirkanmaan käräjäoikeudessa olleessa laajassa jutussa oli 25 syytekohtaa. (Kuvituskuva Fotolia)

Varas ei osannut käyttää verkkopankkitunnuksia ja hälytti apuun kaverinsa

TUOMIO Kolmelle miehelle on tuomittu Tampereella vankeusrangaistukset muun muassa törkeästä maksuvälinepetoksesta ja törkeästä rahanpesusta. Miehet kahmivat toisten henkilöiden tileiltä noin 136 000 euroa.

Yksi tuomituista, 37-vuotias mies, murtautui Nokialla erään henkilön työpaikalle ja sai sieltä haltuunsa työntekijän ja tämän vanhempien verkkopankkitunnukset. Varas ei kuitenkaan osannut käyttää verkkopankkitunnuksia. Hän hälytti apuun kaverinsa, ja tämä ryhtyi tyhjentämään tilejä omalla puhelimellaan eräässä karaokebaarissa.

Rahoja siirreltiin useiden kavereiden tileille. Joku ihmetteli, mistä rahat ovat peräisin. Selitettiin, että ne ovat Veikkaukselta tulleita rahoja. Jatkossa tehtiin myös hankintoja. Tilattiin vaatteita ja puhelimia. Rahaa päätyi vääriin käsiin noin 132 000 euroa. Verkkotilauksia tehtiin tai yritettiin tehdä noin 4000 eurolla. Osa rahoista on saatu perittyä takaisin.

Verkkopankkitunnukset varastanut 37-vuotias mies tuomittiin vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen muun muassa törkeästä maksuvälinepetoksesta.

Tilin tyhjentämisessä avustanut 35-vuotias mies sai viisi kuukautta vankeutta törkeästä maksuvälinepetoksesta, huumausainerikoksesta, rattijuopumuksesta ja kortitta ajosta. Kolmas 46-vuotias mies tuomittiin kolmen kuukauden vankeuteen törkeästä rahanpesusta.

Laajassa jutussa oli 25 syytekohtaa. Osa vastaajista on saanut tuomionsa aiemmin.

Lue myös: Miesporukka tehtaili rikoksia urakalla – 25 syytekohtaa petoksista rahanpesuun ja huumeisiin

Kommentoi Facebookissa