KOLUMNI Viesteistä päätellen myös odotukset ovat korkealla, yritämme täyttää ne parhaamme mukaan. Joka päivä tulevat uudet uutiset, ja joka päivä täytyy tehdä uusia valintoja.
Voin kertoa, että esimerkiksi elämä Vanhan Rauman ainoana Ilves-kannattajana ei ole viime vuosina ollut ihan pelkkää juhlaa. Tampereella pilkataan, kun juniorivuosien jälkeen vielä vaihtaa Tapparasta Ilvekseen. Nyt vaimo kannattaa Rauman Lukkoa ja kustantaja Vaasan Sportia. Helsinkiläiset katsovat vähän säälien.
Josta tulikin mieleen, että Tampereen huonoin kebab-ravintola on kyllä parempi kuin Helsingin paras. Ei löytynyt pääkaupunkiseudulta erinomaista neljännesvuosisadan työpestin aikana. Etniset ravintolat ovat kuitenkin harvoja yhdistäviä asioita maahanmuuttokriittisillä ja suvaitsevaisilla.
Tiesittekö, etteivät monenkaan kiinalaisen ravintolan omistajat ole kiinalaisia? He olivat 1970-luvun lopulla kommunistihallintoa paenneita venepakolaisia Vietnamin eteläosista, kiinalaista syntyperää. Sitä ennen Suomeen oli saapunut jo Chilen sotilasjuntan vallankaappauksen vainoamia.
Jokaiselle suomalaiselle olisi terveellistä ja silmiä avaavaa matkustaa maailmalla tai saada naapuriksi ulkomainen perhe. Sillä jos nyt kerrankin ei seurattaisi Ruotsin esimerkkiä, jossa lähiöissä autot palavat, ambulansseja kivitetään ja poliisi pysyttelee poissa. Suomalaiset ovat ehkä hieman jääräpäisiä, mutta auttavat kyllä oikeasti hädänalaisia.
Valtaapitävien totuuksiin on terveellistä suhtautua kriittisesti, sen pitäisi olla toimittajankin perusominaisuus. Virkamiehille on tiettävästi opetettu V-selviytymistaktiikka. Se on ”älä vastaa”, ”vähättele” ja jos kuitenkin on pakko sanoa jotain, ”vastaa asian vierestä”. Puhumattakaan isojen poikien TTIP-sopimuksesta, jossa monikansalliset korporaatiot saisivat valtaa yli kansallisen lainsäädännön. Ei ihme, että sovitaan salassa.
Samassa veneessä ollaan, duunarit ja yrittäjät. Jos joku onnistuu liiketoimissaan, iloinen siitä pitäisi olla eikä kateellinen. Niillä veroilla nimittäin pidetään huolta kaikkein heikoimmista.
Talouspolitiikassa olemme toimituksessa sinertäviä, kulttuuripuolella joskus pikkuisen punaisia, ympäristöasioissa vähäsen vihreitä. Sen verran feministiäkin täytyy miehessä olla, että kolmossivun tytöt eivät ole enää tätä päivää.
Paha meitä on poliittiselle kartalle piirtää.
Kommentoi Facebookissa