HENGENPELASTAJAT Viikolla vietettiin Länsi-Suomen merivartioston esikunnassa lämminhenkistä palkitsemistilaisuutta, kun Tomi ja Maare Akkola sekä Aleksi Åkerblom ja Aaro Anttila olivat saapuneet vastaanottamaan Rajavartiolaitoksen pronssisen ansiolevykkeen tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta ihmishengen pelastamiseksi merihädästä toukokuussa 2019.
Ansiolevykkeet kunniakirjoilla myönsi ja luovutti vartioston komentaja, kommodori Marko Tuominen. Tilaisuus oli samalla myös iloinen jälleennäkeminen, jossa vaihdettiin kiitoksia puolin ja toisin. Toisilleen tuntemattomat pariskunta Akkola sekä kaverukset Åkerblom ja Anttila kohtasivat ensi kerran sen jälkeen, kun olivat yhteistyössä saaneet pelastettua hädässä olijan lähes varmalta hukkumiselta.
Yöllä 5.5.2019 ilman lämpötila oli pari astetta miinuksen puolella ja veden lämpötila noin +7 astetta. Salon Mathildedalin venerannassa ei ollut vielä ruuhkaa eikä montaa venettä. Akkolat olivat aiemmin päivällä laskeneet purjeveneensä vesille talviteloilta, siirtäneet sen omalle venepaikalleen Mathildan Marinaan ja päättäneet jäädä yöksi veneeseen.
Lämmityslaite oli päällä, mutta ei onneksi täysillä, sillä muuten noin klo 00.30 pimeydestä kantautuneet avunhuudot eivät olisi herättäneet. Aluksi he luulivat nuorison vain huutelevan rannassa, mutta huuto toistui uudestaan ja uudestaan. Tomi Akkola ryhtyi pukemaan pelastautumispukua päälleen ja samaan aikaan hänen vaimonsa Maare soitti hätäpuhelua, jossa kertoi heidän kuulevan avunhuutoja mereltä päin.

Välittömästi hätäpuhelun jälkeen he lähtivät yhdessä etsimään avunhuutojen lähdettä ja onnistuivat paikantamaan pimeässä miehen, joka roikkui kiinni veneensä perässä. Pariskunta nouti pelastusrenkaan laiturilta, sitoi siihen köyden ja heitti sen miehelle. Kahden ihmisen voimat eivät kuitenkaan riittäneet miehen nostamiseen ylös. Miehen voimat alkoivat ehtyä ja hän oli jo todella kylmettynyt
Pimeydestä rannan puolelta kuului ääntä ja Akkolat huusivat vuorostaan apua pimeyteen. Paikalle osuivat nuoret miehet Aleksi Åkerblom ja Aaro Anttila, jotka olivat palaamassa illanvietosta ja suuntaamassa takaisin mökille yöksi. Nuoret miehet auttoivat kiskomaan miehen merestä, riisuivat häneltä märät vaatteet ja antoivat omat takkinsa hänen päälleen. Akkoloilla oli veneessään avaruuslakana, joka myös kiedottiin miehen ympärille.
Mies oli tajunnan rajamailla. Viimeinen ensimmäisenä pelastusyksikkönä paikalle saapui Perniön vapaapalokunta ja heti perään lääkärihelikopteri. Tehtävälle oli hälytetty myös meripelastushelikopteri Turusta, Hiittisten merivartioaseman partio sekä useita pelastuslaitoksen yksiköitä. FinnHemsin lääkäri tarkasti miehen, joka oli alilämpöinen, mutta tajuissaan ja ensihoitoyksikkö toimitti hänet jatkohoitoon.
Akkolat kertoivat, että ilman Aaron ja Aleksin saapumista paikalle, ainoa mahdollisuus olisi ollut vain yrittää pidellä miestä veden pinnalla ja odottaa pelastusyksiköitä. Tuona aikana mies olisi todennäköisesti kylmettynyt niin pahasti, että jopa hengenlähtö olisi ollut lähellä.
Puolen vuoden takaisia tapahtumia muistellessa kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että mukana oli ollut valtava määrä onnea ja merivartioston näkökulmasta myös todella esimerkillistä ja lähes ammattimaista toimintaa. Kaikki toimivat järkevästi, rauhallisesti ja esimerkillisesti, jotta pelastajista ei tule pelastettavia. Kaikki neljä ansaitsevat suunnattomat kiitokset ja ovat hyvä esimerkki siitä, että jokaisen apua tarvitaan. Viranomaiset eivät ole aina hätätilanteessa välttämättä vieressä ja välittömästi paikalla auttamassa.
Kommentoi Facebookissa