LIIKENNETURVALLISUUS Pohjanmaan poliisi sai maanantaina hieman puolen yön jälkeen Vaasassa ilmoituksen, jonka mukaan sininen henkilöauto oli yrittänyt kiilata toista henkilöautoa toistaiseksi tuntemattomasta syystä Prisman parkkipaikalla.
Poliisipartio sai näköhavainnon kyseisestä sinisestä henkilöautosta. Partion kytkettyä pysäytysvalot päälle, lähti henkilöauton kuljettaja kiihdyttämään nopeuttaan voimakkaasti, ilmeisenä tarkoituksenaan karistaa poliisit kannoiltaan.
Auto pakeni takaa-ajoon liittyneitä poliisipartioita usean kilometrin matkan huomattavaa ylinopeutta käyttäen, ajaen välillä muun muassa moottoritiellä vastaantulevien kaistalla. Pakenevalle autolle mitattiin enimmillään 170 km/h vauhti tieosuudella, jonka suurin sallittu nopeus on 80 km/h.
Lopulta pakeneminen päättyi, kun henkilöauto törmäsi moottoritiellä Hietalahden kohdalla olevalla tietyömaalla betoniesteisiin. Autossa olleet kaksi mieshenkilöä kuljetettiin loukkaantuneina sairaalaan.
Auton kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, liikennerikkomuksesta, vammantuottamuksesta sekä rattijuopumuksesta.
Lue myös: Pakomatka poliisia karkuun päättyi koulun pihaan – oppilaita oli runsaasti välitunnilla
Kommentoi Facebookissa