Partisaanit iskivät postiautoon aamuyöllä – piispa Yrjö Wallinmaasta tuli hyökkäysten tunnetuin uhri

Postiauto nousemassa Kaunispään tunturille Inarissa 1939.

Postiauto nousemassa Kaunispään tunturille Inarissa 1939. (Kuva Matti Pietinen/ Museovirasto)

Uutuuskirja käy tarkasti läpi Inarin Laanilassa tapahtuneen jatkosodan tragedian taustoineen.

SOTAHISTORIA Dosentti Ville Jalovaara on aikaisemmin tutkinut muun muassa Urho Kekkosen ja kirkon välistä suhdetta sekä uskonnon roolia kylmässä sodassa. Viimeisin tutkimusaihe liittyy toisen maailmansodan historiaan ja siviilien kohtaloihin sodassa.

Uunituore teos Piispa Wallinmaan surma – partisaani-isku Saariselällä 1943 (SKS) selvittää muun muassa oliko jatkosodan aikana 4.7.1943 Inarin Laanilassa tehty isku kohdistettu Suomen luterilaisen kirkon johtoa vastaan.

Yrjö Wallinmaa oli vihitty Oulun hiippakunnan piispaksi vain paria viikkoa aikaisemmin, ja hänestä tuli Suomessa ehkä tunnetuin partisaanien tuhotöissä menehtynyt uhri. Neuvostopartisaanit tekivät Suomeen vuosina 1941–1944 kymmeniä iskuja, joissa sai surmansa yli 180 siviiliä, monet naisia ja lapsia.

Piispantarkastusmatkalle lähteneen Wallinmaan lisäksi autossa oli hyökkäyshetkellä noin 20 matkustajaa, täydessä ajoneuvossa postisäkkien sekaan otettiin matkalaisia. Parhaimmalle näköalapaikalle etupenkkiin istutettiin piispa. Matkassa olleet nuoret lauloivat suosittuja ajan sävelmiä, muun muassa ennen Kaunispäätä kuultiin silloin pinnalla ollut Kuubalainen serenaadi, autonkuljettajan hyssyttelyistä huolimatta.

Suomeen idästä samoillut Aleksandr Smirnovin johtama noin 40 miehen ja naisen vahvuinen partisaaniosasto Bolševik Zapoljarja oli saanut tehtäväkseen katkaista Jäämerentie, joka johti Rovaniemeltä Petsamoon. Laanilassa joukko hajautettiin, viisimiehinen ryhmä määrättiin tuhoamaan silta sekä ohi kulkevia autoja.

Postia kuljettanut linja-auto pysäytettiin laukauksilla aamuyöllä hieman ennen kello kolmea ja ajoneuvon edessä ollut silta räjäytettiin. Autossa vallitsi pakokauhu, kun uniset matkustajat suojautuivat tai pyrkivät ulos, piispa Wallinmaa poistui ovesta. Postiauton takaosan tavaratilan ovi aukesi vain ulkoa päin, ja loukussa olleet huusivat apua.

– Älkää itkekö tytöt, minä avaan oven, piispa Wallinmaa ilmoitti.

Partisaaniryhmää johtaneen P.K. Semjonovin heittämä ensimmäinen käsikranaatti jäi suutariksi, mutta seuraavat surmasivat piispan. Konepistoolien tulituksessa menehtyivät myös kahden nuoren lapsensa kanssa matkassa ollut 29-vuotias äiti sekä työkomennukselle lähtenyt 19-vuotias nuori nainen. Vakavasti haavoittunut autonkuljettaja kuoli myöhemmin sotasairaalassa.

Ville Jalovaara: Piispa Wallinmaan surma – partisaani-isku Saariselällä 1943
Ville Jalovaara: Piispa Wallinmaan surma – partisaani-isku Saariselällä 1943 (SKS)

Noin kymmenen minuutin kuluttua hyökkäyksen alkamisesta paikalle saapui Rovaniemen suunnasta Saksan Lapin-armeijan lomalinja-auto. Sen takana olleet ajoneuvot kääntyivät takaisin, mutta postiauton loput matkustajat pelasti todennäköisesti luodista vioittunut etummaisen lomalinjurin äänitorvi, joka alkoi yhtämittaisesti soida saaden partisaanit poistumaan.

Samana yönä partisaanit hyökkäsivät myös majataloon Laanilassa. Sisäpiirin tietoja partisaanien liikkeistä saatiin kirjattua, kun postiauton iskussa mukana ollut 28-vuotias kaivostyöläinen Ivan Pikalov ilmestyi syyskuussa Sodankylän Petkulan kylään ja antautui. Hänet luovutettiin kuulustelujen jälkeen lopulta saksalaisille, eikä kohtalosta tiedetä tarkemmin.

Palattuaan retkiltään partisaanit raportoivat esimiehilleen iskeneensä sotilaskohteisiin, siviiliuhrien sijasta. Suomessa tietoja partisaanihyökkäyksistä yleisesti sensuroitiin, jotta pelkoa ei lietsottaisi, mutta lehdistölle lähetettiin jo 5. heinäkuuta 1943 tiedotustoimissa työskennelleen Mika Waltarin artikkeli Suomen kirkon marttyyri, tosin kirjoittaja oli tuolloin nimetön.

Piispansurmalla haluttiin osoittaa, kuinka vähän vihollinen kunnioitti elämää suurempia arvoja. Jalovaara päätyy kirjassaan kuitenkin loppupäätelmään, jonka mukaan piispa oli vain sattumalta postiautossa, jonka partisaanit valitsivat tulituksensa kohteeksi. Sen sijaan tieto siitä, että piispa pyrki rauhoittelemaan muita matkustajia ja auttamaan loukkuun jääneitä, saa vahvistuksen useista lähteistä.

Teos perustuukin vahvaan arkistotietoon. Ville Jalovaara on tarttunut kiihkottomasti kipeään aiheeseen, jota ei saanut sodan jälkeen vapaasti muistella vuosikymmeniin, saati käydä julkista keskustelua.

Lue myös: Sotasankari ei koskaan unohtanut partisaanien siviiliuhreja

Kommentoi Facebookissa