KOLUMNI Minä en sähköautoa laita. En ainakaan ensimmäisten joukossa ja tuskin vielä seuraavallakaan kierroksella.
Ajelen häpeilemättä neliveto-dieselilläni ja käytän sitä aivan varmasti tyhjäkäynnilläkin jos on tarvetta. Ja auton pesen itse, omalla pihalla ja shampoon kera.
Toki tankilla käynti kirpaisee, sillä kerta toisensa jälkeen lompakkoon tulee aina suurempi lovi. Mutta rakkaasta dieselistäni en luovu. Sillä huristelen huolettomasti pitkin poikin Suomea, talottomia taipaleita ja huonoja teitä. Tankillisella ajelee rapiat tuhat kilometriä ja matkatoverini ei herkästi myöskään pyörtyile. Ei tarvitse pelätä hyytymistä talvisäässä eikä myöskään yskähtelyä vesisateessa. Polttomoottori kiidättää kulkijaansa turvallisesti, ilman suurempaa pelkoa siitä, milloin virta loppuu ja mistä saa lisää.
Aivan oikein. Sähköautojen akkujen toimintamatka on maaseudun asukkaalle loppujen lopuksi käytännössä olematon ja näin ollen ei kannata kotoa kauas lähteä.
Täällä Suomineidon vyötärön korkeuksilla ja siitä itään ja ylöspäin kun lähtee kalkkiviivoja mittailemaan, niin välimatkat ovat todella pitkiä. Ja harventuneet ovat myös perinteiset tankkauspaikat, joten ei voida odottaa, että esimerkiksi Savukosken peräkylällä autoilijaa odottaisi moderni sähköautojen latauspiste. Ei löydy virtapistettä sieltä eikä monesta muustakaan paikasta.
Mutta ihmiset tarvitsevat autoa myös näillä syrjäkylillä. Ei huvikseen vaan tarpeen takia, sillä työmatkat ovat pitkiä ja julkista liikennettä ei ole. Joten jos ei ole tätä polttomoottorilla hyrisevää menopeliä työssä käymiseen, niin sitten ei ole toimeentuloakaan.
Tätä yhtälöä on nyt näiden ilmastovouhottajien vaikea käsittää.
Heidän utopistisena tavoitteenaan on pelastaa koko maailma. Tehtävä on täysin mahdoton, mutta kuitenkin tämän järjettömyyden maksajaksi joutuu pieni kansa. Erityisesti me polttomoottorilla huristelevat autoilijat olemme syntilistan ykkösinä ja rangaistukset ovat sen mukaisia. Tavallinen autoilija lyödään nyt kunnolla polvilleen ja lisää raippaa on tulossa.
Itse nämä vallan kahvassa olevat ilmastoaktivistit ajelevat kuitenkin valtion laskuun takseilla, lentelevät yksityiskoneilla ja rokottavat monin eri tavoin veronmaksajan pussia. Teot ovat kaukana puheista.
Pääministeri Sanna Marinkin lensi huippukokoukseen yksityiskoneella puhumaan ilmastoasioista. Viimeisten uutisten mukaan hallituksen pöydälle puolestaan tulevat kilometrivero, tietullit ja polttoaineiden hinnankorotukset.
Näin maalaisjärjellä ajateltuna olisi vähintäänkin kohtuullista, että ne, jotka polkevat nyt tavallista kansaa suon silmäkkeeseen, liikkuisivat myös itse pitkät työmatkansa kävellen, polkupyörällä tai potkukelkalla. Ja ulkomaille pääsee myös kumiveneellä tai uimalla.
Ekotekoa siis odotellessa.
Mutta syön minä lihaakin ja metsätilan tyttönä olen tottunut käyttämään puuta monin eri tavoin, myös lämmitykseen. Lisäksi sauna lämpiää pari kertaa viikossa ja onhan ne makkaratkin mukava grillata kunnon ulkotulilla. Käytän myös muovipusseja, arvostan maanviljelijöitä ja tykkään lehmistä. Olen siis ilmastokriminaali.
Liputan lisäksi vahvasti suomalaisen ruoan puolesta ja toivon sydämestäni, että se ketju, joka kulkeutuu pellolta ruokapöytiin, ei katkeaisi tähän täydellisesti lapasista lähteneeseen ilmastohömppään.
Maailma ei pelastu sillä, että suomalaisilta viedään leipä suusta.
Nyt jäitä hattuun päättäjät!
Anne Anttila
Kirjoittaja on Päivän Lehden vakituinen avustaja ja Suomea ristiin rastiin ajava toimittaja.
Lue myös: Madridin ilmastokokous päättyi pettymykseen – ”Koskaan aikaisemmin ei ole ollut näin suurta kuilua”
Kommentoi Facebookissa