Pekingin kiistellyt olympiakisat avattiin – kiinalaiset taputtivat Xi Jinpingille hurmiossa

Xi Jingping on toiminut Kiinan johdossa vuodesta 2013 lähtien, eikä aio luopua ainakaan toistaiseksi. (Kuva AOP)

Henkilökulttia rakentanut Kiinan suvereeni johtaja Xi Jinping otti olympiakisojen avajaisten propagandahyödystä parhaansa irti.

OLYMPIALAISET Pekingin 2022 talviolympiakisat avattiin perjantaina komeissa puitteissa. Vuoden 2008 kesäolympialaisia isännöinyt stadion ”Linnunpesä” teki myös historiaa olemalla ensimmäinen näyttämö, jolla on avattu sekä kesä- että talviolympiakisat.

Turvatoimet olivat tiukat. Toimittajien oli lähdettävä bussilla avajaisiin jo kaksi puoli tuntia ennen tapahtuman alkua. Naisleijonien päivän kohu-uutinen, päävalmentaja Pasi Mustosen poistuminen kisoista perheensä vakavan sairaustapauksen takia, muutti suomalaistoimittajien aikatauluja, eivätkä kaikki toimittajat ehtineen avajaisiin paikan päälle.

Bussista myöhästyminen tarkoitti avajaisten seuraamista telkkarista. Mediakeskuksessa työskentelevät kiinalaiset vapaaehtoiset seurasivat avajaislähetystä sekä ilotulituksia hurmoksessa.

Kiinan valtionpäämies Xi Jinping ilmestyi avajaisten alussa tv-kuviin. Tämä riemastutti mediakeskuksen kiinalaisia. He huusivat hurraata ja taputtivat käsiään.

Kyse ei ollut pohjoiskorealaisesta teatterista. Reaktiot vaikuttivat aidoilta.

Kiinan valtiovallan toiminta herättää lännessä kritiikkiä. Totuus kuitenkin on, että Kiinassa Xin politiikalla on paljon ihan vilpittömiä kannattajia.

Kiinassa hämmästellään ihan oikeasti, miksi Euroopassa tai Yhdysvallassa ei laiteta valtion etua yksilön edun edelle. Demokratian toimivuutta Kiinassa kyseenalaistetaan, koska demokraattisissa vaaleissa ”tyhmiä ihmisiä” on mahdollista valita päättäjiksi. Nettisensuurilla ”vaarallisen sisällön takia” on ihan oikeasti puoltajia tavallisen kansan parissa.

Pekingin kisat on lytätty lännessä Kiinan propagandanäytöksenä. Uiguurien sorto Xinjiangissa luonnollisesti on kuumentanut kritiikkiä entisestään.

Kiinassa lännen kritiikistä harva välittää. Politiikasta harvat kiinalaiset ovat lopulta kiinnostuneita. Ja harva on kiinnostunut talviurheilustakaan. Pekingissä kilpaillaan kiinalaisille useissa aivan oudoissa lajeissa, kuten maastohiihdossa, mäkihypyssä tai jääkiekossa.

Xi Jinpingin hallinnon näytelmä Pekingissä 2022 olisi jäänyt näkemättä, jos Norja olisi suostunut kisat järjestämään. Kansainvälisen Olympiakomitean KOK:n tökeröt ja ylimieliset vaatimukset kisahakuprosessissa saivat norjalaiset perumaan Oslon kisahankkeen.

Hakijoita olivat lopulta enää Kiina ja Kazakstan. KOK valitsi isännäksi Kiinan äänin 44-40.

Pekingin kisat ovat Kiinallekin koronapandemian takia eräänlainen pakkopulla. Propagandahyöty jää Kiinalle suunniteltua pienemmäksi. Kisojen järjestäminen paikoissa, joissa ei ole oikeasti lunta, tuo Kiinalle myös negatiivista julkisuutta.

Tilanne on kuitenkin tämä ja Kiina järjestää kisat, joita sadat miljoonat ihmiset Kiinassa hehkuttavat. Ehkä Norja vielä joskus suostuu talviolympialaiset järjestämään.

Teksti: Otto Palojärvi, Peking

Lue myös: Kiinan ökymäkikeskuksessa tehdään surullista suomalaishistoriaa

Kommentoi Facebookissa