TALOUS Nokian hallitus on nimittänyt Pekka Lundmarkin Nokian toimitusjohtajaksi. Lundmark aloittaa uudessa tehtävässään arviolta 1.9.2020. Lundmark toimii tällä hetkellä Fortumin toimitusjohtajana.
Ennen Fortumia Lundmark oli materiaalinhallintayritys Konecranesin toimitusjohtaja ja toimi vuosina 1990-2000 erinäisissä johtotehtävissä Nokian palveluksessa, mukaan lukien strategia- ja liiketoiminnan kehitysjohtajana Nokia Networksillä. Lundmark valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta. Hänen toimipaikkansa tulee olemaan Espoossa.
– Olen tyytyväinen, että Pekka on sopinut tulevansa Nokialle hetkellä, jossa Alcatel-Lucentin hankinta on takanamme ja 5G:n maailma edessämme, sanoo Risto Siilasmaa, Nokian hallituksen puheenjohtaja.
– Hänellä on vankkaa kokemusta johtotehtävistä ja omistaja-arvon luomisesta isoissa B2B-yrityksissä, laaja-alaista kokemusta televiestintäverkoista, teollisuuden digitalisaatiosta sekä tärkeistä markkinoista, kuten Yhdysvalloista ja Kiinasta.
Lundmark sanoo, että hänelle on kunnia saada mahdollisuus johtaa Nokiaa, jossa on paljon potentiaalia ja lahjakkaita ihmisiä.
– Voimme yhdessä luoda lisäarvoa osakkeenomistajille toteuttamalla Nokian tehtävää kehittää teknologiaa, joka yhdistää koko maailman. Olen vakuuttunut siitä, että yritys on asemoitu hyvin 5G-aikakaudelle.
Tämänhetkinen toimitusjohtaja Rajeev Suri on Nokian kertoman mukaan antanut aiemmin yhtiön hallituksen ymmärtää, että hän harkitsee tehtävänsä jättämistä jossain vaiheessa tulevaisuudessa edellyttäen, että selkeä suunnitelma seuraajan osalta on olemassa. Prosessi kulminoitui 2.3.2020, kun Nokian hallitus päätti Lundmarkin nimityksestä.
Suri jättää nykyisen tehtävänsä 31.8.2020 ja jatkaa Nokian hallituksen neuvonantajana 1.1.2021 asti. Toimitusjohtajakautensa aikana Suri johti perustavanlaatuista käännettä Nokia Siemens Networksin liiketoiminnassa, mukaan lukien useiden ydinliiketoimintaan kuulumattomien toimintojen myymistä, kasvua patenttilisensointiliiketoiminnassa sekä Alcatel-Lucentin integraatiota.
Fortumin hallitus puolestaan kertoo aloittavansa Lundmarkin seuraajan hakuprosessin välittömästi.
Kommentoi Facebookissa