JÄÄKIEKKO Rauman Lukko voitti keskiviikkona HIFK:n jatkoajalla 5-4. Lukon päävalmentaja Pekka Virta ei ollut täysin tyytyväinen peliin, mutta kaksi pistettä lämmitti kyllä mieltä.
Keskiviikon peli ei ollut valmentajien unelma. Verkko heilui molemmissa päissä ja parannettavaa jäi molemmille joukkueille.
– Jäähyjä otettiin liikaa ja yllättävän vähän saatiin kyllä ylivoimaa. Sitä ei ollut yhtään. Sitä vähän ihmettelen, Virta sanoi ottelun jälkeen Sport Contentille.
Yhden olennaisen virheen Lukko teki ennen Helsingin-vierailua.
– Teimme mun mielestä ehkä vähän väärän valinnan, että tulimme suoraan tänne, eikä pompun kautta. Se on pitkä päivä, kun ollaan jo aamulla hallilla ja otetaan verryttelyt ja poikia naurattaa. Sitten jäälle ja syödään ja lopulta 18.30 alkaa peli, kun on jo raukea olo. Ei se meinannut lähteä millään käyntiin. Parani kuitenkin koko ajan, mutta harmittavasti annoimme IFK:n mennä aina uudelleen johtoon.
– Nämä marras-joulukuun pelit ovat ammattimiesten aikaa, kun se suurin into menee jo alussa. Silti pitäisi saada joka ilta se peli sille tasolle, että annat itsellesi mahdollisuuden voittaa. Kyllä me ollaan tähän kahteen pisteeseen ihan tyytyväisiä, Virta jatkoi.
Lukko kairasi kaksi pistettä lopulta hyvän maalivahtipelin ja NHL-leiriltä palanneen Tarmo Reunasen osumalla. Lukolla on etenkin puolustuksessaan valtavasti potentiaalia, kun siellä luutii Reunasen lisäksi myös NHL:ssä jo tällä kaudella debytoinut Ville Heinola. Kumpikaan ei ole vielä varsinaisesti loistanut Liigassa, mutta molemmissa on valtava potentiaali.
– Ei minulle ole mitään valittamista aikataulun suhteen ”Taren” kohdalla tai hänen tekemisestään. Totta kai se ottaa taas oman aikansa, että hän oppii tässä meidän kanssa pelaamaan ja oppii SM-liigan tavoille. Olen täysin vakuuttunut siitä, että hän pystyy parantamaan, mutta missään nimessä en ole pettynyt hänen asenteeseensa tai pyrkimyksiin. Hän varmaan oletti, että kaikki jatkuu siitä, mihin se viime kausi loppui, mutta täytyy muistaa, että hänellä oli aika erilainen kesä ja hän ei meidän harjoituksissa ollut lainkaan, vaan hankki voimaa lisää, Virta muistutti.
– Samaa me tehdään nyt (Ville) Heinolan kanssa. En ole pelaajiin pettynyt yhtään, mutta ympäristön pitäisi ymmärtää, ettei tämä ole ihan niin yksinkertaista. Siihen on joku syy, minkä takia me olemme joka saatanan päivä täällä hallilla hiomassa näitä juttuja, Virta täräytti.
Heinola debytoi jo tällä kaudella NHL:n Winnipeg Jetsissä ja vasta 18-vuotias nuorukainen on käynyt vuoden sisään melkoisen myllytyksen läpi. NHL-paikan karkaaminen kaivelee ja toisaalta nyt pitäisi taas tottua uudestaan SM-liigaan.
– Kyllä se häntä harmittaa ja sitten tietysti tuon ikäisenä sellainen tietty realismi on vaikea havaita, Virta sanoi ja jatkoi:
– 14 kuukautta sitten mä nostin nämä pojat A-junnuista mukaan, kun meillä meni niin huonosti ja minulle ehdoteltiin jo potkuja ja kaikki maailman rangaistukset. Nostin molemmat silloin Tapparaa vastaan mukaan ja sen jälkeen pojat ovat käyneet pienen lenkin tuolla ison veden takana.
– Nyt sanotaan sitten, että meille tuli pari NHL-pakkia ja pitäisi ruveta jo kannua nostamaan. Haluan korostaa, että molemmat pojat ovat hyviä ja olen tosi iloinen, että olen saanut heidät tähän. Molemmat parantaa varmasti, mutta täytyy muistaa, että on siellä muutakin kuin tämä peli, Virta sanoi.
Nyt tuskin kukaan on ehdottamassa Virralle potkuja. Lukko on pelannut vahvan alkukauden ja on tällä hetkellä viidentenä SM-liigassa.
Haastattelu Ville Hirvonen, Helsinki
Lue myös: Tuukka Rask viime kesästä – ”Ottaa edelleenkin päähän”
Kommentoi Facebookissa