JALKAPALLO Teemu Pukki saattoi sunnuntaina pelata viimeisen ottelunsa Englannin Valioliigassa. Hänen edustamansa Norwich Cityn putoaminen alemmalle sarjatasolle oli varmistunut jo aiemmin, eikä Pukki ole vähään aikaan esiintynyt uskottavissa huhuissa Valioliigan seurojen pelaajamarkkinoilla.
Muiden sarjojen siirtohuhuissa Pukki on kuitenkin kuuma nimi. Fotospor-lehti uutisoi, että Turkin suurseura, istanbulilainen Besiktas olisi kiinnostunut Pukista.
Pukki on kiinnostanut Turkissa aiemminkin, mutta Norwich ei ole hänestä luopunut. Nyt tilanne on muuttunut ja pelaajakauppa olisi Norwichille taloudellisesti järkeväkin.
Pukki oli kaudella 2018-2019 Englannin kakkossarjassa The Championshipissa sensaatiomaisessa vireessä. Hän voitti sarjan maalikuninkuuden 29 maalillaan ja oli tietysti avainroolissa Norwichin nousussa Valioliigaan.
Päättynyt kausi Valioliigassa oli Pukille vuoristorata. Hän teki 11 maalia, mutta niistä valtaosa syntyi vuoden 2019 puolella. Tammikuun jälkeen hän ei onnistunut maalinteossa kertaakaan.
Juttuvinkki: Totta se on, Suomi oli mukana Moskovan 1980 olympiajalkapalloturnauksessa!
Pukkia ei yksin voi tehottomuudesta syyttää. Vastustajat tunsivat kauden edetessä Pukin ja Norwichin vahvuudet paremmin. Maalipaikkojen rakentelu ei Norwichilla enää ottanut onnistuakseen.
Pukki toki hukkasi useamman hyvän paikan. Kauden viimeisessä ottelussa Manchester Citya vastaan, jossa Norwich sai turpaansa tylysti 0-5, hukkasi Pukki läpiajon. Itseluottamuksen puute oli ratkaisevalla hetkellä havaittavissa.
Pukki täytti viime maaliskuussa 30 vuotta. Montaa vuotta hänellä ei ole huipputasolla jäljellä.
Norwich muuttaneen strategiaansa joukkueen rakennuksessa. Pelaajiston nuorentaminen on varmasti suunnitelmissa.
Seuravaihto olisi Pukille itselleenkin järkeväkin ratkaisu. Turkin pääsarjan huippuseurassa hän pääsisi pelaamaan myös europelejä ja motivaatio voisi kasvaa. Englannin kakkossarjassa Pukki on jo saavuttanut kaiken.
Pukin seurasiirto palvelisi myös Suomen maajoukkuetta. Ensi vuoden EM-kisoissa maalivireinen ja itseluottamusta tihkuva Pukki on Huuhkajien menestyksen elinehto.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Teemu Pukin kaudelle umpisurkea päätös
Kommentoi Facebookissa