Pienen leukemiapotilaan hoitorahoja perittiin takaisin – kaupunki on nyt perääntymässä

Vantaan kaupunki muutti kantaansa leukemiaan sairastuneen tytön hoitopalkkiossa asian tultua julkiseksi.

Vantaan kaupunki on muuttamassa kantaansa leukemiaan sairastuneen tytön hoitopalkkiossa asian tultua julkiseksi. (Kuvituskuva Fotolia)

Kunnat voivat päättää omaishoitajille myönnettävästä tuesta melko vapaasti.

SOSIAALITURVA Yleisradio julkaisi eilen verkkosivuillaan vantaalaisen Elina Halmeen tarinan. Hänen pieni tyttärensä alkoi oireilla ennen kolmevuotispäiväänsä, oli lastentauteja, mutta myös selittämättömiä nukahteluja ja kuumeilua.

Lopulta tyttö sai leukemiadiagnoosin. Lapsi tarvitsi vahvoja hoitoja ja äiti jäi kotiin hoitamaan tytärtään. Vantaan kaupunki myönsi aluksi alimman mahdollisen omaishoitajan palkkion, jonka turvin kuukausittain jäisi käteen noin 250 euroa.

Elina Halme valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen, koska kaupunki oli hänen mielestään arvioinut tuen tarpeen liian alhaiseksi. Hallinto-oikeuden päätöksen avulla omaishoitajan palkkio nostettiin keskimmäiseen kategoriaan eli noin 800 euroon. Halme sai erotuksen myös takautuvasti.

Tukipäätökset vaihtelevat

Kaksi kuukautta sitten marraskuussa Elina Halme sai postia Vantaan kaupungilta. Kaupunki ilmoitti pudottavansa palkkion takaisin alimpaan luokkaan ja perivänsä takaisin 6 000 euroa.

Syyksi ilmoitettiin äidin Kelalta saama erityishoitoraha. Vantaan kaupunki oli kuitenkin koko ajan tiennyt Elina Halmeen saamasta erityishoitorahasta, ja päätös on muutenkin harkinnanvarainen. Esimerkiksi Kotkassa rahat ovat loppuneet kesken jo kahtena vuotena peräkkäin.

Kunnat voivat päättää omaishoitajille myönnettävästä tuesta melko vapaasti. Viereisessä Espoon kaupungissa erityishoitoraha ei estä saamasta kuin korkeimman, noin 1 700 euron hoitopalkkion. Mutta Vantaa toimii toisin.

– En voi käsittää tätä linjausta, enkä ikinä pysty maksamaan tuollaisia summia. Monet muut kunnat vertaavat erityishoitorahaa palkkatuloon, ja palkkaahan omaishoitaja saa tienata aika vapaasti, Elina Halme kommentoi Ylelle.

Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta kuitenkin hylkäsi joulukuussa Elina Halmeen valituksen takaisinperinnästä.

Sairaus rajoittaa arkielämää

Vaikka omaishoitajat saavat käydä myös töissä, usein se on käytännössä mahdotonta. Elina Halmeen tyttären sairaus on rajoittanut koko perheen elämää.

Infektiovaaran vuoksi tyttö itse ei voinut aluksi käydä julkisilla paikoilla tai käyttää julkisia kulkuneuvoja, ei edes kutsua kavereita kylään. Halme on kahden lapsen yksinhuoltaja, myöskään tytön isoveli ei saanut mennä urheiluharrastuksen jälkeen pukukoppiin.

– Me olemme monesti joutuneet menemään sairaalaan yöllä ja jääneet osastolle viikoksi.

Tauti ei ole vielä kokonaan voitettu, mutta ensi kuussa otetaan seuraava luuydinnäyte.
Tauti ei ole vielä kokonaan voitettu, mutta ensi kuussa otetaan seuraava luuydinnäyte. (Kuva Fotolia)

Halme oli jatkamassa taisteluaan Vantaan kaupungin kanssa jälleen hallinto-oikeudessa, kun julkinen paine Yleisradion artikkelin sekä kansalaispalautteen johdosta muutti tilannetta.

Yleensä kaupunkien sosiaaliviranomaiset eivät kommentoi millään tavalla yksittäisen ihmisen osalta tekemiään päätöksiä.

Vantaan kaupunki vastaa

Vielä saman vuorokauden aikana Ylen artikkelista Vantaan kaupunki julkaisi verkkosivuillaan tiedotteen otsikolla ”Vantaan kaupunki voi kohtuullistaa ja tarvittaessa luopua liikaa maksetun palkkion takaisinperinnästä”.

”Ylen toimitus kirjoitti tänään 25.1. tilanteesta, jossa Vantaan kaupunki on perimässä sairaan lapsen äidiltä takaisin 6000 euron omaishoitajan palkkiota. Vantaan kaupunki pahoittelee tapausta.”

Kirjoituksessa selvitetään omaishoidon tuen lakipykäliä ja ehtoja.

”Omaishoitajan palkkion saajalla on mahdollisuus hakea kaupungilta takaisinperinnän kohtuullistamista, ja tähän on tarjottu mahdollisuutta myös tässä tapauksessa. Jos takaisinperintään liittyvien taloudellisten selvitysten vuoksi todetaan, että tilanne on omaishoitajan kannalta kohtuuton, voidaan takaisinperinnästä luopua joko osittain tai kokonaan.”

”Kaupunki on kohtuullistamiseen liittyvässä asiassa yhteydessä heti kyseiseen omaishoitajaan.”

Toivoa tunnelin päässä

Vantaan kaupungin viesti ei toki vielä varmasti takaa, että takaisinperinnästä luovuttaisiin. Kaupungin poikkeuksellinen reagointi antaa kuitenkin odottaa positiivista päätöstä Elina Halmeen kannalta.

Hänen tyttärellään on takana nyt kaksi ja puoli vuotta leukemiahoitoja, viimeisen vuoden aikana lääkitystä on voitu vähentää.

– Olemme voineet myös ulkoilla ja leikkiä. Fyysinen jaksaminen ei kuitenkaan ole terveen lapsen tasolla.

Tyttöä on siksi jouduttu kuljettamaan vielä viisivuotiaanakin rattaissa. Tauti ei ole vielä kokonaan voitettu, mutta ensi kuussa otetaan seuraava luuydinnäyte.

Jos näyte on puhdas, Elina Halmeen tytär voi aloittaa päiväkodissa ja äiti palaa työelämään. Jos syöpäsoluja löytyy, edessä on uudelleen kaksi vuotta kestävä hoitojakso.

  • Yleisradion alkuperäisen artikkelin voit lukea tästä.

Kommentoi Facebookissa