KIRKKO Helsingin piispa Irja Askolan lähtömessu vietettiin Tuomiokirkossa eilen illalla. Lähtösaarnassaan piispa Askola pohti Jumalan tuntemisen ja hyvän tekemisen suhdetta kristittyjen vainoajasta kristityksi kääntyneen apostoli Paavalin kautta. Saarnan pohjana oli Paavalin kirje kolossalaisille.
Askolan mukaan Paavalin kirjoituksissa kirkastuu Jumalan tuntemisen ja hyvän tekemisen yhteys ja vastavuoroisuus.
– Ne vain kuuluvat yhteen. Jumalan läheisyys tuo hyvyyden tekemisen iholle, sielun perusvärinäksi. Kun Pyhä hipaisee, alkaa nähdä toisin. Kun Pyhä hipaisee, alkaa aavistella uutta.
Paavalin kirjoitukset kutsuvat piispa Askolan sanoin ihmistä armon ja oikeudenmukaisuuden polulle, sinne, missä ihmiset kohtaavat toisensa arkisin asentein ja konkreettisin teoin. Kiinnostumme toistemme todellisuuksista kupliemmekin ulkopuolella.
– Identiteettikriisinsä kokenut Paavali ei saanut helppoa elämää, mutta sai mielekkään elämän. Sille polulle hän kutsuu meitäkin; kysymään olenko sokeutunut ja kahleissani, vai sallinko Jumalan tuntemisen vapauttaa minut ja viedä hyvyyden tekemisen tielle.
Helsingin piispa Irja Askola jää eläkkeelle marraskuun alusta alkaen. Hänen viimeistä työpäiväänsä vietettiin kaikille avoimin tapahtumin eri puolilla Helsinkiä. Piispa Askolan seuraaja Teemu Laajasalo vihitään virkaansa 12.11.2017 Helsingin tuomiokirkossa.
Kommentoi Facebookissa