PIISPA Syyttäjä on suorittanut syyteharkinnan koskien Helsingin piispa Teemu Laajasalon laiminlyöntiä aiemman yritystoimintansa kirjanpidossa. Teonkuvauksena on laiminlyönti ja huolimattomuus yrityksen kirjanpitolainsäädännön mukaisten velvollisuuksien suorittamisessa.
Syyttäjän mukaan kaikki virheet on korjattu syksyllä 2017, mutta laiminlyönti on tapahtunut. Kysymyksessä on tuottamuksellinen kirjanpitorikos, joka ei perustu tahallisuuteen vaan huolimattomuuteen. Syyttäjän mukaan laiminlyönnin johdosta on tuomittava 35 päiväsakkoa.
– Olen myöntänyt teonkuvauksen ja pahoitellut laiminlyöntiä jo aiemmin. Omia virheitä ei ole syytä selitellä vaan niistä pitää oppia. Tyydyn siihen ratkaisuun ja sakkoon, joka määrätään, Laajasalo kommentoi Helsingin hiippakunnan tiedotteessa.
Esitutkinnassa selvisi, että Laajasalon yhtiön tilinpäätökset kolmelta eri tilikaudelta on tehty aikanaan puutteellisella aineistolla. Asia koskee Laajasalon aiempaa yritystoimintaa, eikä nykyistä tai edellistä viranhoitoa. Tästä syystä tuomiokapituli ei kommentoi asiaa enempää.
– Tuomiokapituli käsittelee asian kun lopullinen päätös on annettu, vs. lakimiesasessori Jussi Lilja sanoo.
Laajasalo sanoo jäävänsä odottamaan asian ratkaisua, eikä tässä vaiheessa kommentoi asiaa enempää.
– Jätän viranomaisille ja myös itselleni työrauhan nykyisessä virassani, Laajasalo toteaa.
Kommentoi Facebookissa