AMPUMISTAPAUS Poliisi epäilee 32-vuotiasta miestä kolmesta murhan yrityksestä. Epäillyt rikokset tapahtuivat Hietalahdenkadun ja Porkkalankadun risteyksessä Helsingissä noin kello 16 tiistaina 23.7.2019. Poliisi otti epäillyn kiinni eilen.
Miehen epäillään ampuneen useita laukauksia. Kaksi henkilöä loukkaantui, ja he ovat edelleen sairaalahoidossa. Kolmas uhri oli aivan toisen uhrin vieressä, mutta luoti ei osunut häneen.
Kaikki kolme asianomistajaa ovat syntyneet 1990-luvulla. Sekä asianomistajat että epäilty olivat liikkeellä autoilla.
– Asianosaiset tunsivat toisensa entuudestaan ja kyseessä on heidän keskinäinen välienselvittelynsä. Ammuskelu tapahtui ruuhka-aikaan Helsingin ydinkeskustassa ja tapahtuma-alueella oli paljon muitakin ihmisiä ja autoja, mikä aiheutti konkreettista vaaraa myös muille paikalla olleille, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Larkio Helsingin poliisilaitokselta.
Poliisi ei ole vielä päässyt kuulemaan asianosaisia. Silminnäkijät kertovat valkoisella pakettiautolla liikkeellä olleen syytetyn törmänneen ensin tahallaan pienempään, punaiseen henkilöautoon. Sen jälkeen keltaisiin liiveihin pukeutunut epäilty oli noussut pakettiautosta ja ampunut useita laukauksia toisessa autossa olleita kohti.
Lue myös: Helsingin keskustassa ammuttiin laukauksia – kaksi loukkaantui, yksi epäilty otettu kiinni
Kommentoi Facebookissa