Poliisi kertoo lisätietoa rekan hurjasta takaa-ajosta – ”Poliisi suihkutti auton sisään pippurikaasua”

Lounais-Suomen poliisi jatkaa sunnuntaisen takaa-ajon selvittelyä. (Kuvituskuva Fotolia)

Rekan luvatta käyttöönsä ottaneen 65-vuotiaan kuljettajan matka pysähtyi kolmanteen piikkimattoon.

LIIKENNETURVALLISUUS Sunnuntaina ykköstiellä tapahtuneen rekan takaa-ajon esitutkinta etenee. Poliisi on pidättänyt noin 65-vuotiaan kuljettajan epäiltynä muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kuljettajan epäillään ottaneen luvatta käyttöön työnantajansa täysperävaunurekan Naantalista sunnuntaina aamupäivällä. Hän ennätti käydä rekalla pääkaupunkiseudulla ja oli palaamassa takaisin moottoritietä Turun suuntaan, kun hätäkeskus alkoi saada ilmoituksia rekan poikkeuksellisesta ajotavasta. Ilmoitusten myötä poliisipartio lähti tavoittamaan autoa.

Poliisipartio sai havainnon yhdistelmästä ennen Muurlan liittymää. Kuljettajalle annettiin pysäytysmerkki punaista valoa näyttämällä, mutta tämä ei reagoinut asiaan mitenkään. Kuljettaja kävi kääntymässä Salon Piihovin pihassa, missä poliisi yritti saada avoimen ikkunan kautta kuljettajaa hallintaansa, mutta tämä riuhtaisi poliisit pois otteestaan.

– Poliisi suihkutti auton sisään pippurikaasua, mutta kuljettaja jatkoi ajoaan Turun suuntaan. Paimion liittymässä poliisi heitti auton alle kaksi piikkimattoa ja auton vasen eturengas räjähti. Hieman myöhemmin auton molemmat eturenkaat olivat tyhjentyneet, mutta kuljettaja jatkoi ajoaan pelkillä vanteilla, tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jari Riiali kertaa tapahtumaketjun vaiheita.

Seuraavaksi auto alkoi kipinöidä ja syttyi palamaan.

– Lopulta poliisi sai heitettyä auton alle kolmannen piikkimaton, mihin auto pysähtyi. Poliisi suoritti palon alkusammutuksen, minkä jälkeen pelastuslaitos suoritti sammutuksen loppuun, Riiali jatkaa.

Rekan vetoauto vaurioitui pahoin, mutta perävaunu säilyi lähes vahingoittumattomana. Muutama rekan perässä ajanut ajoneuvo vaurioitui rekan renkaan palasista.

Lounais-Suomen poliisi on pidättänyt tapahtumien johdosta kuljettajan, joka on noin 65-vuotias. Hänen epäillään ajaneen autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, luvattomasta käytöstä ja virkamiehen vastustamisesta.

Lue myös: Poliisi pysäytti rekan piikkimatolla moottoritiellä – kuljettaja ei noudattanut pysähtymiskäskyjä

Kommentoi Facebookissa