MIELENOSOITUS Helsingin keskustassa on ollut perjantaina ja lauantaina Convoy Finland 2022 -niminen mielenosoitus. Tapahtuma aiheutti liikennehäiriöitä perjantaina. Myös lauantaina Mannerheimintielle kävelleet ihmiset katkaisivat liikenteen kumpaankin suuntaa Eduskuntatalon kohdalla noin kello 18.
Convoy Finland 2022 -tapahtumaan liittyvät ajoneuvot poistuivat keskustasta poliisin vetämänä reittiä Arkadiankatu – Runeberginkatu – Mannerheimintie pohjoiseen kello 22 jälkeen.
– Poliisi on tyytyväinen liikennehäiriön päättymiseen. Häiriökäyttäytymisen takia poliisi otti illan aikana kiinni yhteensä 15 henkilöä, kertoo ylikomisario Jarmo Heinonen.
Ajoneuvojen poistumisen jälkeen väkijoukosta heitettiin soihtuja sekä lumipalloja ja ammuttiin ilotulitteita poliisia kohti. Mannerheimintie saatiin avattua liikenteelle lauantaina kello 23 jälkeen.
Mielenilmauksen taustalla oleva liike vaatii muun muassa koronarajoitusten poistamista, polttoaineveron laskemista ja hallituksen eroa.
Kommentoi Facebookissa