Poliisi oikaisee tietojaan risteyskolarista – mopoa kuljettanut oli ottanut ajoon vaikuttavia lääkkeitä

Poliisi kertoo, että henkilöauton kuljettaja oli iäkäs mieshenkilö ja mopon kuljettaja puolestaan nuori henkilö. (

Poliisi kertoo, että henkilöauton kuljettaja oli iäkäs mieshenkilö ja mopon kuljettaja puolestaan nuori henkilö. (Kuva AOP)

Mopon kuljettaja oli lentänyt auton tuulilasin kautta auton ylitse katuun.

LIIKENNETURVALLISUUS Hämeen poliisi tiedotti maanantaina 16.8. päivittäistiedotteessaan Jokioisilla tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa henkilöauto törmäsi risteystä ylittäneeseen mopoon. Tapahtuneesta annettiin virheellistä tietoa, jonka poliisi haluaa oikaista.

Poliisi kertoi alun perin, että mieshenkilön epäiltiin syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Keskuskadun ja Humppilantien risteyksessä 15.8.2021 illalla. Kuljettaja olisi jättänyt noudattamatta väistämisvelvollisuuttaan kääntyessään ja osuen juuri risteystä ylittävään mopoon. Mopon kuljettaja oli lentänyt auton tuulilasin kautta auton ylitse katuun.

Tiedotteessa kerrottiin virheellisesti, että henkilöauton kuljettaja olisi ottanut ennen ajoa ajoon vaikuttavia lääkkeitä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Poliisi epäilee, että ajoon vaikuttavia lääkkeitä oli ottanut mopoa kuljettanut henkilö.

Henkilöauton kuljettaja oli iäkäs mieshenkilö ja mopon kuljettaja puolestaan nuori henkilö, joka kuljetettiin Kanta-Hämeen keskussairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa. Poliisi pahoittelee antamaansa virheellistä tietoa ja tästä aiheutunutta mielipahaa asianosaisille.

Lue myös: Alaikäinen rattijuoppo ajoi mopolla humalassa poliisia karkuun – vauhtia pakomatkalla jopa 80 km/h

Kommentoi Facebookissa