KORONAVIRUS Keskusrikospoliisi on aloittanut esitutkinnan suojainkaupoista Huoltovarmuuskeskuksen ja eri toimijoiden välillä. Asiassa tehtiin esitutkintalain mukainen esiselvitys ja sen perusteella on katsottu, että syytä epäillä -kynnys on ylittynyt.
KRP:lle on tehty kauppoihin liittyen kaksi tutkintapyyntöä. Toinen KRP:lle tehdyistä tutkintapyynnöistä on tullut Huoltovarmuuskeskukselta itseltään ja toinen yksityiseltä taholta. Rikosnimikkeenä tutkinnassa on muun muassa epäilty törkeä petos.
– Tässä vaiheessa tutkintaa keskitymme turvaamaan varojen takaisin saamisen ja sitä edesauttaa merkittävällä tavalla se, että Rahanpesun selvittelykeskus on jo viime viikolla tehnyt jäädytyksiä Suomessa oleviin varoihin yli kahden miljoonan euron edestä. Mahdollisia kansainvälisiä toimenpiteitä emme voi kommentoida, sanoo rikostarkastaja Tomi Taskila Keskusrikospoliisista.
Sosiaali- ja terveysministeriön tukipyyntöjen perusteella tehdyistä suojainhankinnoista ovat julkisen kohun keskelle nousseet sopimukset sekä LDN Legal Partners Ltd:n että The Look Medical Care Oü:n kanssa, joka kauppa keskeytettiin.
Kauppasummat olivat 4 980 000 euroa LDN Legal Partners Ltd:n osalta, joka on maksettu kokonaan ja 5 310 000 euroa The Look Medical Care Oü:n osalta, josta ehdittiin maksaa 2 655 000 euroa.
Esitutkinnan keskiössä on Huoltovarmuuskeskuksen ja tavarantoimittajien tekemien sopimusten sisältö ja se, vastaako toimitus näiden sopimusten sisältöä. Tutkinta jatkuu muun muassa henkilöiden kuulemisella ja kauppoihin liittyviin asiakirjoihin perehtymisellä.
Kommentoi Facebookissa