Poliisi vahvistaa – Temppeliaukion kirkko oli epäilty terrori-iskun kohde

Vuonna 1969 valmistunut kallioon louhittu Temppeliaukion kirkko on merkittävä turistikohde.

Vuonna 1969 valmistunut kallioon louhittu Temppeliaukion kirkko on myös merkittävä turistikohde. (Kuva Fotolia)

Keskusrikospoliisi on käynnistänyt kaikki mahdolliset toimenpiteet uhan selvittämiseksi.

TERRORI-ISKU Poliisin tietoon on tullut seikkoja, joiden perusteella on syytä epäillä terroristisen teon valmistelua. Tietojen mukaan mahdollisen teon kohteena olisi Temppeliaukion kirkko Helsingissä. Poliisi kertoo käynnistäneensä kaikki mahdolliset toimenpiteet uhan selvittämiseksi.

Poliisi tekee myös jatkuvasti tilannearviota ja kansalaisten turvallisuus pyritään varmistamaan kaikin tavoin. Tällä hetkellä arvio on se, että viime sunnuntain operaation kaltaista toimintaa ei ole tarpeen jatkaa. Koska asian selvittäminen on kesken, ei poliisi voi antaa tässä vaiheessa enempää tietoja

Sunnuntaina aamupäivällä poliisi käynnisti operaation rikoksesta epäillyn tavoittamiseksi Etu-Töölön alueella Helsingissä. Alueella aamulla alkanut liikenteenvalvonta tuki operaatiota.

– Operaatiolla ei ole vaikutusta sivullisiin muutoin, kuin että alueella saattaa olla rajoituksia liikkumisessa ja liikenne alueella saattaa häiriytyä, rikostarkastaja Ismo Siltamäki kommentoi Helsingin poliisilaitokselta.

Paikalla liikkuvia kehotettiin noudattamaan mahdollista liikenteen ohjausta. Operaatio päättyi myöhemmin ja poliisi kertoi, ettei se tavoittanut etsimäänsä henkilöä.

Maanantaina Temppeliaukion kirkon eteen tuotiin useita raskasrakenteisia betoniesteitä. Kirkkoherra Auvo Naukkarinen vetosi poliisin kanssa sopimiinsa asioihin, eikä voinut kommentoida mistä oli kyse.

Vuonna 1969 valmistunut kallioon louhittu Temppeliaukion kirkko on merkittävä turistikohde, jossa käy jopa 10 000 ihmistä päivässä. Kirkko on hyvän akustiikan johdosta myös suosittu konserttipaikka.

Kommentoi Facebookissa