Poliisi valvoi tehostetusti sähköpotkulautailijoita ja polkupyöräilijöitä – rikesakkoja yli 100, huomautuksia 425

Poliisi kirjasi polkupyöräilijöille ja sähköpotkulautailijoille eniten rikesakkoja ja huomautuksia jalkakäytävällä ajamisesta.

Poliisi kirjasi polkupyöräilijöille ja sähköpotkulautailijoille eniten rikesakkoja ja huomautuksia jalkakäytävällä ajamisesta. (Kuva Fotolia)

Osa kevyen liikenteen väylien käyttäjistä ei tunne liikennesääntöjä tai halua noudattaa niitä.

LIIKENNEVALVONTA Poliisi perusti lokakuun alussa 1.10.2019 kevyen liikenteen valvontaryhmän, sillä kevyt liikenne on lisääntynyt ja sähköistynyt nopeasti Helsingissä.

– Ensimmäinen valvontakuukausi oli pitkälti vaarallisten paikkojen kartoittamista, tehokkaiden valvontatapojen hakemista ja ylipäätään toiminnan käynnistämistä. Kokeilimme ensimmäistä kertaa esimerkiksi kannettavia tietokoneita ja tulostimia osana polkupyörällä tapahtuvaa valvontaa, kertoo ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi puuttui lokakuun aikana kaikkiaan 382 polkupyöräilijän, 71 sähköpotkulautailijan ja 77 jalankulkijan liikennekäyttäytymiseen. Valvonnan aikana poliisi jakoi yhteensä 105 rikesakkoa, 423 suullista huomautusta ja 2 kirjallista huomautusta kevyessä liikenteessä.

– Valvonnan tulokset puhuvat puolestaan, eikä valvonnan tarve jäänyt epäselväksi. Osa kevyen liikenteen väylien käyttäjistä ei tunne liikennesääntöjä tai halua noudattaa niitä, Lehtinen jatkaa.

Poliisi kirjasi polkupyöräilijöille ja sähköpotkulautailijoille eniten rikesakkoja ja huomautuksia jalkakäytävällä ajamisesta. Jalankulkijoille kirjattiin eniten rikesakkoja punaisia päin kävelemisestä liikennevaloissa. Huomautuksia jalankulkijat saivat myös heijastimen puuttumisesta ja kadun ylittämisestä muualla kuin suojatiellä.

Kokeilussa on mukana kaksi sähköavusteista pyörämallia, joista toinen on leveärenkainen. Pyörissä on 250 W moottori, joka tuottaa 60–70 Nm väännön, sekä 504 kWh litiumioniakku.
Kokeilussa on mukana kaksi sähköavusteista pyörämallia, joista toinen on leveärenkainen. Pyörissä on 250 W moottori, joka tuottaa 60–70 Nm väännön, sekä 504 kWh litiumioniakku. (Kuva Poliisi)

Helsingin poliisilaitos vakinaistaa kevyen liikenteen tehostetun valvonnan pysyväksi toimintamalliksi ja kehittää valvontaa ottamalla käyttöön sähköavusteiset polkupyörät. Polkupyörät hankitaan ja varustellaan talven aikana. Kyseessä on Poliisihallituksen hyväksymä vuoden mittainen kokeilu, jossa selvitetään samalla sähköavusteisten polkupyörien soveltuvuus poliisin valvontavälineiksi.

– Sähköavusteisilla polkupyörillä haetaan valvontaryhmälle parempaa liikkumiskykyä ja tuodaan valvova viranomainen samalle viivalla muiden sähköisillä liikkumisvälineillä kulkevien kanssa, sanoo ylikomisario Jarkko Lehtinen.

– Uudet sähköavusteiset polkupyörät tulevat näkyvästi poliisin väritykseen ja selvitämme myös hälytysvalojen asentamista niihin. Hälytysvalot lisäisivät merkittävästi sähköpyörien käyttömahdollisuuksia, esimerkiksi liikennejärjestelyissä ja onnettomuuspaikoilla, Lehtinen jatkaa.

Poliisi aikoo lisätä kevyen liikenteen valvontaa jatkossa. Tehostettua kevyen liikenteen valvontaa on määrä jatkaa ensi keväänä, kun lumet ovat sulaneet. Valvontaa keskitetään kevyen liikenteen pääväylille ja väylien vilkkaisiin solmukohtiin ja kohdistetaan erityisesti aamun ja iltapäivän työmatkaliikenteeseen.

Lue myös: Polkupyörävarkauksia on vuodessa jopa 20 000 – Jopon omistajilla erityinen riski joutua rikoksen uhriksi

Poliisin lokakuun valvonnan aikana kirjaamat asiat kevyessä liikenteessä

Polkupyöräily:

Poliisi puuttui kaikkiaan 382 polkupyöräilijän liikennekäyttäytymiseen

Rikesakkoja: 43/ eniten: jalkakäytävällä ajaminen

Suullisia huomautuksia: 289/ eniten: jalkakäytävällä ajaminen

Kirjallisia huomautuksia: 1/ jalkakäytävällä ajaminen

Sähköpotkulautailu:

Poliisi puuttui kaikkiaan 71 sähköpotkulautailijan liikennekäyttäytymiseen

Rikesakkoja: 8/eniten: jalkakäytävällä ajaminen

Suullisia huomautuksia: 63/eniten: jalkakäytävällä ajaminen

Kirjallisia huomautuksia: –

Jalankulku:

Poliisi puuttui kaikkiaan 77 jalankulkijan liikennekäyttäytymiseen

Rikesakkoja: 5/ eniten: liikennevaloissa punaisia päin käveleminen

Suullisia huomautuksia: 71/ eniten: heijastimen puuttuminen, kadun ylittäminen muualla kuin suojatiellä

Kirjallisia huomautuksia: 1/ punaisia päin käveleminen

Kommentoi Facebookissa