LIIKENNETURVALLISUUS Hämeessä poliisilla oli vuodenaikaan nähden tavanomainen, eli kesäisen työteliäs vuorokausi. Poliisipartio päätti muun muassa pysäyttää henkilöauton tarkastusta varten aamuyöllä maanantaina Siltakadulla Riihimäellä.
Auto ei pysähtynyt poliisiauton pysäytysvalosta huolimatta, vaan lähti kiihdyttämään karkuun kovaa nopeutta taajama-alueella. Pakenevan auton seuraaminen jatkui aina Hyvinkään puolelle saakka. Auto löytyi Hyvinkäältä tyhjänä ja jäljistä päätellen sillä oli törmätty liikenteenjakajaan.
Poliisi tavoitti lopulta poliisikoiran avustamana lähimaastosta etsintöjen jälkeen kaikki kolme autossa ollutta henkilöä. Kävi ilmi, että he kaikki olivat alaikäisiä ja että auto oli otettu käyttöön ilman lupaa.
Tapahtumista ilmoitettiin sosiaalipäivystykseen ja kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja luvattomasta käytöstä.
Lue myös: Huumekuski pakeni poliisia ja ajoi piikkimattoon – pako jatkui tyhjillä renkailla lopulta ojaan
Kommentoi Facebookissa