KUNNIANLOUKKAUS Suomen Kansa Ensin -puolueen entinen pomomies Marco de Wit, 53, on tuomittu sakkoihin kahdesta kunnianloukkauksesta. Käräjien tuomion mukaan de Witt oli muun muassa loukannut erään johtavan poliisimiehen kunniaa.
Helsingin poliisin ennalta estävän toiminnan johtaja oli keskeyttänyt vuonna 2017 mielenosoituksen, johon Marco de Wit oli osallistunut. Äärioikeiston lipunheiluttaja suivaantui poliisin ratkaisusta.
De Wit julkaisi verkkolehdessään poliisimiehestä manipuloidun kuvan. Siinä poliisille oli laitettu turbaani päähän, pitkä parta ja vierelle rynnäkkökivääri. Kokonaisuuden täydensi halventava teksti.
Toinen syyte tuli de Witin puoluetoverin kunnian loukkaamisesta. De Wit oli lehdessään syyttänyt asianomistajaa väärentäjäjengin jäseneksi, joka sabotoi puoluetta ja yritti kaapata puolueen pankkitilin. Lisäksi tämän väitettiin yllyttävän kansaa väkivaltaan ja terroriin.
Molemmat syytteet menivät käräjillä läpi. De Wit tuomittiin 50:een kuuden euron päiväsakkoon, eli yhteensä sakkoa tuli maksettavaksi 300 euroa. Poliisimiehelle de Wit määrättiin maksamaan kärsimyksestä 500 euroa sekä 1794 euroa oikeudenkäyntikuluja. Entiselle puoluetoverille de Wit tuomittiin maksamaan 1000 euroa kärsimyksestä.
De Witin omat oikeudenkäyntikulut 1227 euroa jäivät valtion maksettavaksi.
Lue myös: Syyte kunnianloukkauksista – maahanmuuton vastustaja taas käräjillä
Kommentoi Facebookissa