KOTIHÄLYTYS Pohjanmaan poliisi vastaanotti hätäkeskukselta kotihälytystehtävän Kokkolan Kiviniityltä viime yönä kello 1.45. Asuntoon mentäessä vastassa oli asunnossa asuva mies, ampuma-ase ja teräase käsissään.
Paikalla olleet poliisipartiot perääntyivät välittömästi ja sulkivat asunnon oven. Paikalle kutsuttiin lisää poliisipartioita sekä pelastuslaitoksen yksiköitä. Neuvotteluyhteyttä ei koskaan saatu mieheen, mutta noin tunnin kuluttua mies saatiin käskytettyä ulos asunnosta ja hänet onnistuttiin turvallisesti ottamaan kiinni.
Mies kuljetettiin poliisivankilaan ja sen yhteydessä yksi poliisi on loukkaantunut lievästi miehen käyttäydyttyä väkivaltaisesti. Asunto tarkastettiin ja siinä yhteydessä havaittiin, että mies oli yrittänyt sytyttää lattialla olleen maton palamaan. Palo oli sammunut itsestään ja pelastuslaitos suoritti asunnon ja rappukäytävän tuuletuksen.
Kiinniotettu mies on 1990-luvulla syntynyt ja poliisille ennestään tuttu, häntä epäillään muun muassa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, tuhotyön yrityksestä ja vahingonteosta. Jälkeenpäin selvisi, että miehen kädessään pitämä ampuma-ase oli starttipistooli.
Kommentoi Facebookissa