AUTOT Yhtenä maailman perinteisimmistä urheiluautomerkeistä tunnettu Porsche ja dieselmoottori eivät olisi muutama vuosikymmen sitten sopineet vielä mitenkään yhteen. Modernit turbodieselit kehittyivät kuitenkin niin salonkikelpoisiksi voimanlähteiksi, että sellainen tuotiin Porschen Cayenne-katumaasturinkin pellin alle vuonna 2009.
Porschella oli omista dieseleistä kokemusta ainoastaan jo 1960-luvun alussa päättyneen traktorituotannon myötä, joten modernissa SUV:ssa käytetty kolmilitrainen V6 lainattiin VW-konsernin valikoimasta. Kyseinen moottori joutui valitettavasti reilut pari vuotta sitten koko maailman silmätikuksi julkisuuteen tulleen VW-konsernin päästöskandaalin myötä, josta myös Porsche sai osansa. Tässäkin myllyssä oli hyödynnetty päästöjä manipuloivaa softaa, ja lukuisia Cayenneja jouduttiin kutsumaan korjattavaksi.
Porsche ei kuitenkaan heti kättelyssä luopunut dieselistä, vaan sellainen tuotiin myös päästöskandaalin jälkeen lanseeratun toisen sukupolven Panameran pellin alle edeltäjänsä tapaan. Dieseliä on hyödynnetty myös merkin pienemmässä Macan-katumaasturissa, jossa se on ollut suosituin vaihtoehto ainakin Suomen kaltaisissa hiilidioksidipäästöjä verottavissa maissa. Stuttgartilaiset ovat kuitenkin antaneet ymmärtää, että dieselin päivät Porschen pellin alla ovat pian luetut.

Merkki on satsaamassa muun VW-konsernin tavoin voimakkaasti sähköautoihin ja hybrideihin. Täyssähköisen Mission E:n tuotantoversio lanseerataan jo ensi vuoden aikana, ja jopa ikonisesta 911:stä on tulossa pistokehybridimalli. Sellaista tarjotaan jo nyt Panamerasta, jossa hybridi on osoittautunut suosituimmaksi mallivaihtoehdoksi. Porschella on ollut vaikeuksia pysyä kysynnän perässä, kun esimerkiksi viime vuonna peräti puolet myydyistä Panameroista oli hybridejä.
Dieselien osuus oli sen sijaan enää 15 prosenttia, ja vastaava luku on ollut maailmanlaajuisesti varsin pieni myös Macanin kohdalla. Niinpä Porsche toimi odotettua nopeammin ja ilmoitti jo nyt, että dieselit pudotetaan kokonaan pois merkin mallistosta. Panameraa ja Macania ei siis enää saa dieselmoottorilla, ja viime syksynä esitellystä kolmannen sukupolven Cayennesta tällaista versiosta ei ehditty edes lanseerata.
Päätös johtuu myös siitä, että Porsche ei enää halunnut lähteä luokittelemaan dieselmoottoreitaan uuden WLTP-mittauksen mukaan, jonka pitäisi kertoa ostajille entistä todenmukaisemmin autojen päästöistä ja kulutuslukemista. Porschen ylin pomo Oliver Blume kertoi brittiläiselle Autocarille jo viime syksynä, että diesel ei ole kovin tärkeä merkille. Se muodosti ainoastaan 15 prosenttia merkin kokonaismyynnistä ja oli relevantti vain Euroopan markkinoilla, joten panokset on helppo suunnata sähkön suuntaan.
Nyt Porschen sisäpiirilähde paljasti samalle lehdelle, että merkin päätös ei välttämättä tarkoita dieselin tarun lopullista päättymistä Stuttgartin sportti- ja luksusbrändin autojen pellin alla. Emme kuitenkaan löisi ihan heti vetoa dieselin paluun puolesta, vaan Porschen tulevaisuus näyttää sähköiseltä monen muun merkin tapaan.
- Lähde Autocar
Kommentoi Facebookissa