SIKAKULJETUS Poliisi on saanut loppuun esiselvityksen siitä, onko HKScanin eläinkuljetuksessa tai eläinten siirrossa tuotantotiloihin tapahtunut eläinten kaltoinkohtelua, ja onko tässä asiassa syytä epäillä rikosta.
HKScanin Forssan yksikön ohi lokakuun lopussa kulkenut henkilö oli kertonut kiinnittäneensä huomiota sikakuorman purkamisen yhteydessä kuulemiinsa koviin ääniin. HKScanin kaikissa teurastamoissa on tallentavat valvontakamerat eläinten hyvinvoinnin varmistamiseksi.
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran Forssan yksikön johtavan tarkastuseläinlääkärin mukaan videossa ei ollut mitään epäasiallista. Siat kulkivat autosta ulos rauhallisesti ja maata haistellen. Kuljettajan toiminta oli rauhallista ja esimerkillistä.
Poliisin esiselvityksen perusteella asiassa ei ole syytä epäillä rikosta ja asiassa ei näin ollen toimiteta esitutkintaa. Asian tutkinta poliisissa päättyy tähän.
Hämeen poliisille on tehty myös rikosilmoitus kunnianloukkauksesta koskien tuotantoeläinten kohteluun liittyvää Facebook-päivitystä. Poliisi on käynyt asiasta neuvottelun syyttäjän kanssa ja tämän asian osalta on päädytty suorittamaan esitutkinta nimikkeellä törkeä kunnianloukkaus.
Kommentoi Facebookissa