Juha Vainion lauluja kuullaan jälleen estradilla – ”Tästä tulee klassikkonäytelmä”

Vanhat pojat tanssahtelevat estradilla notkeasti, vaikka Esko Roinekin täytti juuri 74 vuotta.

Vanhat pojat tanssahtelevat estradilla notkeasti, vaikka Esko Roinekin täytti juuri 74 vuotta. (Kuva TTT)

Sanoittajamestarin poika sanoo Junnun olleen luonnon ja ihmisluonnon tarkkailija.

NÄYTELMÄ Sanoittajalegenda Juha Vainio on yksi syksyn hahmoista. Junnusta on toki aikoinaan tehty kirjoja, tutut kappaleet ovat viihdyttäneet viime vuosina kesäteatterilavoillakin Junnun tarinan taustalla.

Mestarista on kuitenkin hiljattain julkaistu uusi elämäkerta, ja nyt Tampereella hurmaa Juha Vainion laulujen ympärille syntynyt näytelmä.

Ensi-iltayleisö Tampereen Työväen Teatterissa oli innoissaan. Kansa osoitti suosiotaan seisomaan nousten ja puhkesi laulamaan, kun lopuksi kajautettiin Käyn ahon laitaa -kappale. Ensimmäisenä pomppasi pystyyn mestarin poika Ilkka Vainio.

– Tästä tulee klassikkonäytelmä. Vaikka näytelmän nimenä on Vanhoja poikia, niin pojat olivat kuin nuoria poikia täynnä virtaa, Ile Vainio hehkuttaa.

Juha Vainio on kuvannut ansiokkaasti suomalaisen miehen taaperrusta kaikkine toilailuineen. Muistellaan vaikka sellaisia lauluja kuten Vanhoja poikia viiksekkäitä, Albatrossi, Kotkan poikii ilman siipii, Matkalla pohjoiseen – ja onhan noita; Juha Vainio teki tekstin lähes 2500 lauluun, sävelsi osan niistä ja lauloi noin 250 kappaletta.

– Näytelmässä on suuria hittejä, mutta myös suurelle yleisölle vähän tuntemattomampia, Kasatshokia ja muita löytöjä. Oli mukava katsoa, kuunnella ja nauttia, Ile Vainio sanoo.

Ilkka Vainio oli innoissaan Juha Vainion laulujen ympärille syntyneestä näytelmästä. – Tästä tulee klassikkonäytelmä, Ile Vainio sanoo.
Ilkka Vainio oli innoissaan Juha Vainion laulujen ympärille syntyneestä näytelmästä. – Tästä tulee klassikkonäytelmä, Ile Vainio sanoo. (Kuva Jussi Niiranen)

Vainio kehuu lavalla olevan hieno porukka. Esko Roine, Taneli Mäkelä, Puntti Valtonen ja Tuomas Uusitalo pääsevät hyvin laulujen sisään. Erityisesti yleisöä viehätti herrojen tanssahtelu. Varsin notkeasti lavalla jorattiin, vaikka Esko Roinekin täytti juuri 74 vuotta. Meriaiheisia lauluja on runsaasti.

– Kotkan poikana meri oli Juhalle tärkeä. Juha kuvasi paljon luontoa ja ihmisluontoa. Hän oli luonnon ja ihmisluonnon tarkkailija, Ile Vainio miettii.

Pikkujoulun viettäjille teos on herkkua. Ile Vainion mielestä se on täyttä tavaraa muinakin aikoina.

– Heille tulee tästä vuosien juttu, ja lähtevät varmaan kiertueellekin tuolla hommalla, Vainio uumoilee.

Juha Vainio kuoli sydänkohtauksen saaneena vaimonsa Pirkon syliin kotonaan Gryonissa Sveitsissä 29. lokakuuta 1990. Juha Vainio oli Kotkasta, mutta Tampereellekin hän ehti jättää jälkensä.

– Siellä tuli paljon tehtyä. Hän oli Tapparan mies, ja legendaarinen urheilulaulu Tappara on terästä on hänen kynästään, Ile Vainio kertoo.

Tappara-laulua ei sentään esityksessä kuulla. Vastakkainasettelua ei haluta aivan joka paikassa tässä maailmassa…

Lue myös: Mäkisankarin hyppy sumuun – Matti Nykäsen hahmo ponnistaa seuraavaksi teatterin lavalla

Kommentoi Facebookissa