Vuosien takaisen puukotuksen oikeudenkäynti täytti istuntosalin – tekijä oli syyntakeeton

Maaliskuussa 2018 epäilty halusi tulla kertomaan osuudestaan poliisille.

Maaliskuussa 2018 epäilty halusi tulla kertomaan osuudestaan poliisille. (Kuva Päivän Lehti)

Tampereella tapahtuneen surman tunnustanut mies ei osaa sanoa mitään syytä teolleen.

OIKEUDENKÄYNTI Pirkanmaan käräjäoikeudessa käsitellään pitkään selvittämättömänä pysynyttä henkirikosta. Tesoman kaupunginosasta Tampereella löytyi aikaisin aamulla 29. joulukuuta 2014 kuoliaaksi puukotetun perheenisän ruumis kävelytieltä.

Tamperelainen mies oli poistunut kotoaan ja käynyt läheisessä baarissa. Kotiin hän ei enää palannut, sillä mies oli puukotettu valtaväylän vierellä kulkevalla kävelytiellä. Poliisilla oli hallussaan teräase, jossa oli sekä uhrin että tuntemattoman tekijän DNA:ta. Esitutkinnan aikana kerättiin lähes tuhat DNA-näytettä alueen miehiltä.

Maaliskuussa 2018 epäilty halusi omasta aloitteestaan tulla kertomaan osuudestaan poliisille ja testit vahvistivat hänet tekijäksi. Käräjäoikeudessa miestä syytetään taposta, ja syyttäjä vaatii 12 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Mielentilatutkimuksen mukaan syytetty oli tekohetkellä syyntakeeton.

Syytetty ei peitellyt kasvojaan oikeudessa, ja puolustusasianajaja Arno Miettisen mukaan hän oli erittäin pahoillaan tapahtuneesta. Kuulusteluissa tekijä kertoi olleensa harhainen ja halunneensa lopulta tunnustaa, koska uskoi selvittämättömän henkirikoksen painavan omaisten mieltä.

Syytetty ja uhri eivät tunteneet toisiaan, eikä teolla ollut mitään syytä. Omaiset olivat paikalla oikeussalissa, joka täyttyi ääriään myöten. Käräjäoikeus antaa päätöksensä asiassa kahden viikon sisällä.

Lue myös: Vuosia mysteerinä olleen henkirikoksen esitutkinta valmistui – uhria oli puukotettu jo aikaisemmin

Kommentoi Facebookissa