Presidentinlinnassa on avoimet ovet – kanslian henkilökunta vastaa kysymyksiin

Valokuvaaminen henkilökohtaiseen käyttöön on sallittua, mutta kaupallinen kuvaaminen on kielletty.

Valokuvaaminen henkilökohtaiseen käyttöön on sallittua, mutta kaupallinen kuvaaminen on kielletty. (Kuva Matti Porre/ Tasavallan presidentin kanslia)

Tutustumiskierros kulkee omatoimisesti Presidentinlinnan keskeisten salien läpi.

PRESIDENTINLINNA Yleisöllä on mahdollisuus tutustua Presidentinlinnaan kolmena päivänä 12.–14. syyskuuta. Suomen tasavaltainen hallitusmuoto täyttää tänä vuonna sata vuotta. Merkkivuoden kunniaksi avoimien ovien päivää vietetään Presidentinlinnan lisäksi myös Eduskuntatalossa, Valtioneuvoston linnassa ja Säätytalossa.

Tutustumiskierros kulkee Presidentinlinnan keskeisten salien läpi. Tutustuminen tapahtuu omatoimisesti. Tiloissa on opasteiden lisäksi presidentin kanslian henkilökuntaa vastaamassa kysymyksiin. Saleissa on myös esillä valokuvanäyttely, joka kertoo Suomen tasavallan presidenteistä työssään. Kierrokseen on syytä varata aikaa noin tunti.

Presidentinlinnan ovet ovat yleisölle auki torstaina 12.9., perjantaina 13.9. ja lauantaina 14.9. kello 10–15. Jonoon klo 15 mennessä tulleet vierailijat pääsevät vielä sisään, mutta uusia jonottajia ei tämän jälkeen oteta. Sisäänkäynti kierrokselle on osoitteesta Mariankatu 2 olevista lasiovista.

Presidentinlinnassa ei ole mahdollisuutta tavaransäilytykseen. Vierailijoiden kannattaa huomioida, että päällysvaatteet on pidettävä mukana kierroksen ajan. Isoja laukkuja tai reppuja ei voi ottaa kierrokselle mukaan. Lastenvaunujen ja rattaiden käyttäminen ei ole mahdollista, mutta ne voi jättää Linnan ulkopuolelle vartioituun tilaan. Pyörätuolilla liikkuvat ohjataan sisälle esteetöntä reittiä. Valokuvaaminen henkilökohtaiseen käyttöön on sallittua, mutta kaupallinen kuvaaminen on kielletty.

Tutustumiskierros alkaa Mariankadun sisäänkäynniltä, ja reitti kulkee muun muassa Valtiosalin, Ruokasalin, Peilisalin ja Goottilaisen salin läpi. Kierros päättyy Pohjoisesplanadin puoleiselle portille, josta yleisö poistuu linnasta osoitteessa Pohjoisesplanadi 1.

Avoimia ovia on järjestetty Presidentinlinnassa myös vuosina 2009, 2011, 2015 ja 2017. Suomen 100-juhlavuoden kunniaksi järjestetyissä avoimissa ovissa Linnaan tutustui neljän päivän aikana yli 11 000 vierasta.

  • Lähde Tasavallan presidentin kanslia

Lue myös: Tällaiset ovat Linnan juhlat – historiasta tähän päivään!

Kommentoi Facebookissa