TERVEYS Helsingin yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että mielenterveyden hoitoa kohentamaan pyrkineet hankkeet ovat useimmiten päätyneet tekemään samankaltaisia ehdotuksia kuten psykiatristen sairaalapaikkojen vähentämistä, avohoidon lisäämistä ja mielenterveyskuntoutujien työnteon lisäämistä.
Psykiatrisen sairaalahoidon vähentämistä ehdotetaan ratkaisuksi lähes mihin tahansa mielenterveystyössä havaittuun ongelmaan, ilmenee väitöstyössä analysoiduissa kehittämishankkeissa. Psykiatristen sairaansijojen määrä onkin nykyään yli kuusi kertaa pienempi kuin mitä se oli korkeimmillaan 1970-luvun puolivälissä.
– Kuitenkin samaan aikaan mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden käyttö on moninkertaistunut ja on kyseenalaista, onko mielenterveyskuntoutujien laitosmainen hoito vähentynyt merkittävästi, sanoo väitöstutkija Anna Alanko Helsingin yliopistosta.
Tutkimus tarkastelee valtionhallinnon tason pyrkimyksiä parantaa suomalaista mielenterveyden hoitoa. Työ keskittyy 1960-luvun puolivälistä tähän päivään: koko ajanjakson on pyritty psykiatrisen sairaalahoidon vähentämiseen. Suomessa on tänä aikana toiminut useita hankkeita, joiden pyrkimyksenä on ollut suomalaisen mielenterveystyön kohentaminen. Tutkimuksessa analysoidaan näissä hankkeissa syntyneitä politiikkadokumentteja.
Tutkimuksen mukaan myös toinen mielenterveyden politiikkadokumenteissa toistuva tavoite, avohoidon lisääminen näyttää toteutuneen.
– Mielenterveystyön ekspansioksi kutsumani ilmiön takia näitä palveluita käyttää myös uusi lievemmin oirehtiva väestönosa. Tästä syystä avohoidon lisääntyminen ei niinkään ole korvannut vähentynyttä psykiatrista sairaalahoitoa, vaan sillä on uusi fokus, Alanko muotoilee.
Kehittämishankkeet ovat julkilausutusti pyrkineet myös lisäämään tasa-arvoa mielenterveyskuntoutujien ja muiden kansalaisten välille.
– Nämä pyrkimykset epäonnistuvat siksi, että ne jättävät huomiotta niin rakenteellisia kuin puhe- ja ajattelutapoihin liittyviä seikkoja, joiden takia mielenterveyspalvelut jakautuvat eriarvoisesti, Alanko toteaa.
Sairaalahoidon vähentäminen ja mielenterveyspolitiikka ovat syvästi kytkeytyneet suomalaiseen hyvinvointipolitiikkaan. Samat ehdotukset ovat saaneet eri aikoina eri sisältöjä.
Ajanjakson alkupäässä mielenterveyspolitiikan keskipisteessä olivat vakavasti sairaiksi ymmärretyt ja se, miten heille voidaan mahdollistaa eläminen psykiatristen sairaaloiden ulkopuolella. Heille pyrittiin tarjoamaan monenlaista tukea ja myös kuntouttavaksi katsottua suojatyötä, mutta työssäkäyntiä ei sinänsä pidetty hoidon tai painotuksen ehtona.
Nykyaikaa kohti tultaessa mielenterveystyön parantamiseksi tehdyissä hankkeissa painottui työkykyisten, lievistä mielenterveyden häiriöistä kärsivien mielenterveyden vaaliminen ja palkkatyön painotus mielenterveyspolitiikassa lisääntyi.
Kommentoi Facebookissa