Puukottajalle syyte taposta – syyttäjä vaatii vähintään kymmenen vuoden vankeusrangaistusta

Pirkanmaan käräjäoikeudessa miehelle luettiin syyte taposta. (Kuvituskuva Fotolia)

Rannassa oli koolla useamman henkilön seurue, puukotuksen uhria ei voitu kuitenkaan pelastaa.

TAPPO Mänttä-Vilppulassa viime kesänä tapahtunut puukotus on tuonut yhdelle henkilölle syytteen taposta. Henkirikos tapahtui Vilppulan taajaman läheisyydessä Pukinlammen rannassa illalla 11. kesäkuuta.

Rannassa oli koolla useamman henkilön seurue. Yksi paikalla olleista miehistä löi toista miestä puukolla useita kertoja kaulaan ja rintaan. Osumia oli kahdeksan, ja neljä puukonhaavaa oli syviä. Uhrin kaulaan tuli laskimovamma. Rintakehään osuneet iskut aiheuttivat muun muassa kylkiluiden murtumia, maksan vamman ja runsaasti verenvuotoa rintaonteloon. Uhri kuoli kaulan ja rintakehän vammoihin ja runsaaseen verenvuotoon.

Paikalla ollut henkilö hälytti poliisit ja pelastuslaitoksen. Puukotuksen uhria ei kuitenkaan voitu pelastaa. Hän menehtyi tapahtumapaikalle. Poliisi otti kiinni kolme henkilöä taposta epäiltyinä. Pian vapautettiin kaksi, ja yksi vangittiin taposta epäiltynä.

Mies on yhä vangittuna. Esitutkinnassa mies myönsi lyöneensä kaveriaan puukolla kerran tai kaksi. Pirkanmaan käräjäoikeudessa miehelle luettiin syyte taposta. Syyttäjä vaatii vähintään kymmenen vuoden vankeusrangaistusta.

Lue myös: Sillalla kävellyt henkilö loukkaantui vakavasti – ”Autoilija on yrittänyt tahallisesti ajaa kahden henkilön päälle”

Kommentoi Facebookissa