RUOKA Tauko tekee toisinaan hyvää. Kotigokki on pitänyt puolisentoista vuotta taukoa ruokakirjoittelusta, mutta nyt on tullut aika palata hellan ääreen Kuukauden Kotigokilla. Näiden kuukausittaisten kirjoitusten ideana on käsitellä yhtä aihetta hieman syvällisemmin.
Ensimmäiseksi aiheeksi valikoitui salaatti, koska nykyisin kansalaiset näyttävät nakertavan melko innokkaasti erilaisia salaatteja: ruokasalaatteja, lounassalaatteja sekä alkusalaatteja.
Unohtamatta perunasalaattia, punajuurisalaattia ja ties mitä tuotteita sitä maailmasta löytyy. Hedelmäsalaatti.
Tässä kirjoituksessa keskitytään pohtimaan yksinkertaisesti sitä, miten saadaan ruokasalaatista tai alkusalaatista hieman juhlavampaa ja mistä voisi syntyä parempi arki.

Salaattipohja
Salaatin perusta on hyvä pohja. Sillä tarkoitetaan vihreää – tai vähän värikkäämpääkin – salaatinlehväkoostetta, jonka päälle tai sekaan muut ainekset laitetaan.
Yleinen mantra on, että hyvä sekoite on paras pohja.
Kyseenalaistan ajatuksen ja väitä, että paras pohja voi olla vain yhtä lajiketta, kunhan se on tuoretta ja rapsakkaa sekä hyvän makuista. Omat suosikkini ovat frisee ja cosmopolitan, tässä järjestyksessä.
Friseetä kannattaa käyttää, kun tehdään hienostuneen tyylikästä salaattia, cosmopolitan soveltuu esimerkiksi Caesar-salaattiin, Ranskalaiseen maalaissalaattiin, Nizzan salaattiin ja yleisesti ottaen kaikkiin sellaisiin salaatteihin, joihin halutaan majoneesikastike.
Kastike
En enää oikeastaan tee kastiketta, vaan maustan salaatin. Siis jos pohjalla on friseetä.
Revin ensin riittävän määrän salaattia sekoituskulhoon, lorauttelen päälle hyvää oliiviöljyä, hyvää Balsamico Biancoa, ripottelen kuivattua oreganoa ja perään hyppysellisen sormisuolaa. Siihen voi raastaa kokonaisesta muskottipähkinästä lisämakua – tilanteesta riippuen – ja myös tuoreet yrtit tulevat kyseeseen. Limeä voi puristaa vähän joukkoon erityisesti, jos salaatin päälle tulee kalaa.
Tuo oli esimerkki.

Jos haluat tehdä vinegretteä, voit perusohjeena käyttää sekoitussuhdetta 1 osa viinietikkaa, 2 osaa öljyä. Muut mausteet maun mukaan. Perinteinen ranskalainen sinappikastike on yksi muunnelma tästä.
Olennaista on, että öljy ja etikka ovat hyviä; mietoja ja salaatteihin sopivia.
Mikäli omistat sauvasekoittimen ja se korkeareunainen ja kapea muoviastiakin on tallessa, voit kokeilla tehdä vegaanista majoneesia. Se on yleensä menestys. Ja todella helppo tehdä.
Mittaa astiaan 2 dl rypsiöljyä ja 1 dl soijamaitoa. Lisää hyppysellinen suolaa ja 2 tl valkoviinietikkaa. Anna lämmetä huoneenlämmössä tasalämpöiseksi, pari tuntia. Tämän jälkeen vie sauvasekoitin astian pohjaan kiinni ja ala surauttelemaan. Kun pohja muuttuu paksuksi, liikuttele sekoitinta ylös alas ja kuinka ollakaan, sinulla on mukava satsi vegemajoneesia valmiina. Jääkaappiin olemaan ja sitten tekemään muuta osastoa.
Aina voi tehdä oikeaakin majoneesia itse, mutta toisaalta Hellman’sin tuunaaminen on aika paljon helpompaa ja varmempaa myös.

Aiolin voit tehdä vaikka niin, että otat yllä mainitun astian, laita siihen 2 dl rypsiöljyä, kananmunan, 1–2 valkosipulinkynttä pilkottuna ja pari jälkiruokalusikallista esim. Pirkka-konjakkisinappia, annat lämmetä kunnolla tasalämpöiseksi ja sitten ajat sauvasekoittimella tasaiseksi liikuttaen laitetta ylös alas. Ja valmis majoneesi jääkaappiin tekeytymään!
Voit tehdä myös vegaanista pestoa. Paahda hyvä määrä pinjansiemeniä (1–2 rkl). Laita jäähtymään. Revi basilikaruukun lehdet kulhoon tai yllä mainittuun astiaan. Kaada päälle rypsiöljyä niin, että lehdet melkein peittyvät. Lisää hyppysellinen suolaa ja pinjansiemenet ja aja sauvasekoittimella tasaiseksi.
Toimii. Maku on raikkaampi kuin juuston ja valkosipulin kera.

Täytteistä
Olen asiaa pohdiskellessani kokeillut muun muassa seuraavia täytteitä: paistettu broilerinrinta, peurapihvi, paistettu kala, paistettu halloumi, mozzarella, avokado maustettuna ja avokado grillattuna, pariloitua tuoretta ananasta, erilaisia tomaatteja tuoreina ja grillattuina, kurkkua, erilaisia vihannessuikaleita, viiriäisenmunia, paahdettuja juureksia, paahdettua kukkakaalia ja niin edelleen.
Listaa ei itsessään kannata kopioida vaan voi ajatella, että kaikki käy kunhan maut sopivat yhteen.
Näin varsinkin ruokasalaatissa.
Mutta pari vinkkiä voisin tässä antaa, mitä tulee ainesten käsittelyyn.
Kirsikkatomaatit aina halkaistuina. On ärsyttävää yrittää pyydystää niitä tomaatteja ensin lautaselta, sitten pöydältä ja lopulta lattialta. Halkaistuina ja nätisti tarjoiltaessa leikkauspinta ylöspäin.
Voit vetää kuorimaveitsellä esim. kurkusta ja porkkanasta pitkittäin suikaleita salaattiin.

Liota halloumia paloiteltuna runsaassa vedessä tunti ennen paistamista, että pääset liiasta suolasta eroon. Se on säilytystä, ei syömistä varten. Paistaessa laita juustonpalat kylmälle pannulle ja anna juuston lämmetä pannun kanssa yhtä matkaa. Lisää kuitenkin öljy heti alussa. Saat päältä rapean, sisältä pehmeän herkun, joka ei ole yhtään sitkas, jos paisto menee kuin Strömsössä. Ja sehän menee!
Pariloitu ananas ja paahdettu kukkakaali tykkäävät currysta.
Grillatulle avokadolle kannattaa olla makeaa chilikastiketta. Vihannes grillataan puolikkaina, kunnes se alkaa saada väriä.
Normaali avokado halkaistaan pitkittäin, otetaan veitsenkärjellä kivi pois, puolikkaat koverretaan ulos kuoresta, siivutetaan poikittain, puserretaan päälle vähän limeä ja lisätään ripaus sormisuolaa. Saavat tekeytyä hetken.
Jos paahdat juureksia, älä käytä suolaa.
Nuo riittänevät alkuun.

Viiriäisenmunia?
Lopuksi sananen viiriäisenmunista. Ne kannattaa tuoda Virosta, ihan normaalista Rimistä löytyy. Hinta on erittäin miellyttävä, pari euroa tusinan munan rasiasta.
Keittoaika on kolmisen minuuttia.
Sitten lyödään terävämpi pää rikki johonkin – mielellään röpelöiseen – alustaan, käännetään muna pitkittäin ja pyöritellään kuoren rakenne rikki. Kun tekniikka hioutuu tarpeeksi, kuoren pystyy jopa vetämään yhtenäisenä nauhana pois.
Ja vielä: alkusalaatti isompaan astiaan ja ruokasalaatit annoksiksi lautasille. Kyllä kokki sellaisen jaksaa varsinkin, jos on vapaapäivä tiedossa.
Lue myös: Kun ajatus on mukana, salaatti säväyttää myös pääruokana
Kommentoi Facebookissa