HAVERI Tiistaina aamulla Hollannin lipun alla purjehtiva rahtialus Timca ajoi karille väyläalueen sivussa hieman ennen kello kuutta. Pohjakosketuksesta huolimatta alus kykeni pääsemään Rauman satamaan omin voimin.
Alus sai pohjakosketuksessa vuodon ja sen konehuoneeseen tuli vettä. Miehistö onnistui kiinnittämään aluksen satamaan noin viiden asteen kallistumasta huolimatta. Alus oli matkalla Hangosta Raumalle ja sillä oli 19 hengen miehistö. Lastinaan aluksella oli kappaletavaraa.
Meripelastuskeskus Turku sai tiedon tapahtuneesta West Coast VTS:ltä heti tapahtuman jälkeen. Aluksen tueksi hälytettiin Rauman merivartioaseman partio ja useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Timcan tilanne on saatu vakautettua ja kallistumaa pienennettyä pumppujen avulla.
Satakunnan pelastuslaitos johtaa pelastustehtävää satamassa ja meripelastusosuus on päättynyt. Länsi-Suomen merivartiosto tukee pelastuslaitosta satamassa tarpeen mukaan.
Kommentoi Facebookissa